VPK 50- ja 60-luku

Vuoden 1962 ja 1963 palohälytystilastoa - Luumäen Lehti 9.1.64

Vuonna 1963 Luumäen palokunta hälytettiin 21 kertaa. Palovahingot olivat 96.264 markkaa. Paloista oli yksi kunnan ulkopuolella. Edellisenä vuonna 1962 hälytyksiä oli yhteensä 9.

Arvioidut vahingot kohosivat 96.264 markkaan, edellisen vuoden vahinkojen ollessa 54.200 markkaa. Vahingot jakaantuivat -kiinteistöjen osalle 82.010 markkaa ja irtaimiston osalle 14.254 markkaa. Metsää tuhoutui noin hehtaarin verran. Vakuutukset tuhoutuneesta omaisuudesta olivat 42.100 markkaa. Tulipalojen syttymiset aiheuttivat: viallinen tulisija tai savujohto 3, lasten tulen käsittely 3, tupakointi 2, muu huolimaton tulen käsittely 2, rautatie- ja autoliikenne 2, salama 2, muut sähköstä aiheutuvat syyt 2, muu tunnettu syy 2, savupiipusta tai tulisijasta lentänyt kipinä 2 ja syy tuntematon 1 kerta.

Kuukausittain hälytykset jakaantuvat seuraavasti, helmikuu 1, maaliskuu 3, toukokuu 5, kesäkuu 5, heinäkuu 3, elokuu 3 ja lokakuu 1.

Näin "punainen kukko" ehti tehdä tuhoja viime vuonna, joten sietääpä tänä vuonna olla tulen kanssa leikittelemättä, huomautti Luumäen kunnan palopäällikkö Aimo Marttinen, lisäten, että tehokkain ja nopein sammutusavun antamisen ensimmäinen edellytys on, että paloilmoitukset ovat selviä ja täsmällisiä. Puhelin on nopein ilmoitustapa, jolloin on ilmoitettava missä ja mitä palaa, selvin tie ja ilmoituksen antaja.

LL No 6 1964 artikkelissaan kuvaa palotarkastajien työtä

Palotarkastajat työssä

Savuhormit ja pelastustikkaiden puuttuminen olivat yleisimmät muistutuksen aiheet palotarkastuksessa Luumäellä

Palotarkastus toimitettiin Luumäen kunnassa huhtikuun 15 pvän ja elokuun 31 pvän välisenä aikana. Tarkastuksen toimitti itäisessä piirissä Savitaipaleen Haminan maantien itäpuolella palotarkastaja Toivo Sairanen ja läntisessä piirissä palotarkastaja Martti Hyypiä.

Tarkastuksia suoritettiin kaikkiaan 1760:sa erilaisissa kiinteistöissä. Suurimman ryhmän muodostivat maanviljelyskiinteistöt. Seuraavina olivat omakotitalot, rantahuvilat ja rantasaunat, liikehuoneistot, lomanviettopaikat, sahat yms. Tarkastuksissa havaitut puutteellisuudet olivat enimmäkseen seuraavat: Vanhoissa rakennuksissa tulisijat, uunit ja varsinkin savuhormit, jotka ullakolla yhtymäkohdissa olivat rikkonaiset ja useasti niistä puuttui rappaus. Uusimmistakin rakennuksista yläkerrasta puuttuivat pelastustikkaat tai nuohoojan tikkaat tai sitten tikkaat olivat rikkonaiset. Vanhemmista tulisijallisissa karjarakennuksissa puuttui savuhormien suojamuuraus ja rappaus.

Kunnan palojärjestyksen 13 §:n 5–6 momentti kielsi pärekaton rakentamisen rakennuskaava-alueella sekä haja-asutusalueella tulisijalliseen- ja sitä 20 metriä lähempänä olevaan rakennukseen. Näiden paloturvallisuutta vaarantavien syiden takia jouduttiin antamaan kirjallinen korjausmääräys 80:lle kiinteistön omistajalle. Jälkitarkastukset toimitettiin seuraavan syksyn kuluessa. Lämmityskieltomääräyksiä ei ollut montaa. Suullisia muistutuksia annettiin pienimmistä vioista ja toivottiin niiden olevan poistettu ennen seuraavaa tarkastusta. Lopuksi todettiin tyydytyksellä, että parempaan päin oltiin menossa, sillä uutta rakentamalla ja vanhaa korjaamalla saavutetaan se paloturvallisuus, joka täyttää ehkäisevän palotorjunnan vaatimukset.

Palopäällikkö huomautti vielä, että hälytyksen sattuessa turhat kyselyt puhelinkeskuksesta ja puhelimen tarpeeton käyttö on kiellettyä, koska se hidastaa muuta puhelinpalvelua ja saattaa ratkaisevasti viivyttää hätäpuheluja.

Luumäellä 27 palohälytystä vuonna 1964 - LL no 2 1965

Omaisuutta tulipaloissa tuhoutui 51.610 mk:n arvosta. Palohälytyksiä oli kaikkiaan 27. Rakennuspaloja oli 7, joissa neljä rakennusta tuhoutui kokonaan ja kolme osittain. Metsä-paloja oli 8, joiden yhteinen tuhoutunut hehtaarimäärä oli noin 1,3 hehtaaria. Muut palot olivat irtaimistopaloja. Ihmisiä tai eläimiä ei paloissa vahingoittunut tai menehtynyt.

Syttymissyyt jakautuivat seuraavasti: Tulisijan tai savujohdon liikakuumeneminen 1, savupiipusta tullut kipină 4, salama 2, palavien nesteiden huolimaton käsittely 1, muu tulen huolimaton käsittely 4, veturin aiheuttama kipinä 6, auto 1, lasten aiheuttama 1, murhapoltto 1, kulotuksesta 1, muu tunnettu syy 3 ja syy tuntematon 2 kertaa.

LL No 12 1966:
Palomiehen työ on kutsumusammatti 

Palomiehen ammattia on kutsumusammatti. Varsinkin maalaiskuntien puolivakinaiset palomiehet tekivät työtä, josta saatu korvaus ei useinkaan vastannut edes työansioiden menetystä. Palomiehen työ edellyttää halua myös harrastaa palokuntatyötä ja halua olla mukana auttamassa erilaisissa hätätilanteissa. Luumäellä tällaiseen toimintaan vihkiytyneitä kavereita on kautta vuosien löytynyt. Myös yhteistyö palokunnan ja ensiapuryhmien välillä toimi hyvin.

Palokuntalaisten on koko ajan pysyttävä palo- ja pelastustoiminnassa ajan tasalla. Laitteita on osattava käyttää, erilaisia sammutussuunnitelmia ja itse sammutuksia harjoiteltava.

LL no 1 1966:
Tuhoisa palo Kaitjärvellä - Neljä perhettä kodittomaksi-Talonmiehelle häkämyrkytys

Neljä perhettä menetti kotinsa tulipalossa Kaitjärven asemalla VR:n viisi huoneistoa käsittävässä asuintalossa. Rakennuksen keskiosa tuhoutui kokonaan. Tulelta pelastuneet naapuriasunnot kärsivät vesivahinkoja sammutustöiden yhteydessä. Yksi huoneistoista oli palohetkellä tyhjänä. Yhden perheen irtain omaisuus tuhoutui kokonaan.

Paikalle hälytettiin Luumäen ja Kaipiaisten palokunnat VR:n sammutusjunan tuodessa Kouvolasta vettä.

Kummatkin Taavetin paloautot Joutuivat miehistöineen olemaan palopaikalla aina klo 22 saakka. Myös TVH:n säiliöauto Taavetista toi palopaikalle vettä pariin otteeseen. Kova pakkanen vaikeutti sammutustöitä.

Palon alkuvaiheessa jouduttiin Taavetin puolivakinaisen palokunnan varapalopäällikkö toimittamaan häkämyrkytyksen saaneena hoitoon kunnan lääkärille. 

Muisteloita menneiltä vuosikymmeniltä:

Jussi Halme muistelee 60- ja 70-luvun palomiesaikaansa:

Jussi oli palokunnassa 60-luvun puolen välin tienoilta vuoteen 1979, armeijaan asumiseensa asti.

Palokuntaan liityttiin, kun koulutunnilta pääsi sammuttamaan tulipaloja, joskus keskikoulun alkuvaiheissa. Silloin oli paljon radanvarsipaloja, kun höyryvetureista oli kipinäverkko mennyt rikki. Silloin oli vielä vanha Austin. Minun piti ajaa sillä ja hakea vettä läheisestä ojasta.

Yksi yö on jäänyt mieleen, kun Poutasen Manun kanssa vahdimme Haminan tiellä Kurvilan kohdalla jyrkän rinteen kohdalla kaatunutta säiliöautoa, mistä valui bensaa maahan. Piti vahtia, ettei kukaan mene sinne tupakan kanssa ihmettelemään. Kyläläiset siitä hakivat bensaa ämpäreillä. Ei sitä luontoa siihen aikaan muuten suojeltu. Bensa haihtui aikanaan ja maa kuivui. Silloin oli jo kunnan vanha Letukka toisena paloautona. Bensa-auton vahtikin tehtiin Letukalla ennen vuotta 1968, koska silloin minulla ei vielä ollut auton ajokorttia.

Joskus vuoden -65 ja -67 välillä oli Naulapään Benjamin talon palonsammutus Kirkkotien ja Suoanttilan tien risteyksessä. Jouduin ajamaan paloautoa, vaikka minulla oli vain traktorikortti. Kainlaurin Arvo kun ei uskaltanut Austinilla ajaa, kun joki, mistä otettiin vettä, oli jyrkän mäen alla ja siinä piti vaihtaa vaihteita tiuhaan tahtiin. Muita ajokortillisia ei ollut paikalla. Arttu ajoi kyllä Taavetista palopaikalle.

Tapauksesta Benjamin vielä tarinoiden kertomaa: Puheloisen Mauri (sähkäri) lähti naapurikylään ilmoittamaan Benjamille, että talo palaa naapurikylässä, johon Benjami oli todennut, että kuka nyt kehtaa taloaan polttaa talvea vasten. Puheloinen oli vastannut, että joku Naulapään Benjami. Silloin Benjami oli lyönyt hangon vartta myöten maahan ja lähtenyt juoksemaan kotiinsa. Kun Benjami tuli kotitalolle, niin eihän siellä ollut enää muuta jäljellä kuin savupiippu ja kasa palanutta roipetta. Benjami katteli vähän aikaa ja totesi: "Kaik män, kanat ja kaik". Eihän ne kaik mänt kuitenkaan. Benjami oli kova korttimies. Joku nosti palorojun seasta korttipakan, mikä oli täysin ehjä, vähän tummunut toisesta reunasta. Siitä sitten kylän miehet lohduttivat Benjamia, että siinä on sinulle alkupääoma.

Austin oli punainen kuten paloauton pitääkin olla. Sireeni katolla oli ujeltava ja vilkkuvalo punainen. Ei silloin paljon koulutusta ollut, paineilmalaitteet tulivat ja niillä vähän opeteltiin sukellusta. Laitteiden käyttöä harjoiteltiin. Vettä haettiin Kirkkotien ja Suoanttilantien risteyksestä. Luumäen asemalle päin n. 1/2 km oli joki, nimeä en muista. Kovasiiven Jarkko oli vakio palomies, mukana joka hälytyksessä.

Hongiston talon palossa Kainlaurin Arvo oli ottanut persmäen* Austinilla ja siksi pelkäsi ajaa sillä. Hongiston talon palo oli ennen Benjamin paloa. Hongiston palosta oli kirjoitus Luumäen lehdessä: "Käki hälytti palokunnan", siitäkin saisi vähän ajan vinkkiä.
(*Persmäki on, kun ajetaan mäkeen liian pienellä nopeudella eikä osata/ehditä vaihtaa pienempiä vaihteita ajoissa hyytyy Austin siihen ja täytyy hinata pois.)

Mauno Poutanen:

Kyllä niitä palolähtöjä tuli aina silloin tällöin. Välillä kotiväki oli sitä mieltä, että ei pitäisi lähteä, kun kotonakin on omia töitä.

Palosireeni oli jonkin aikaa Poutasen vieressä mäellä. Sireeni oli A-pylväässä, minkä pylvään toinen jalka oli Poutasen ja toinen jalka Mänttärin tontilla. Siellä oli myös asennettuna painonappi, mistä palopillihälytys käynnistettiin. Manulla oli luottamustoimi – palopillinnapinpainaja. Aina kun Poutaselle soitettiin tulipalosta, piti Maunon mennä juoksujalkaa painamaan pillin nappia. Hieman katkera oli Mauno, kun piti aina olla päivystäjänä tässä luottamusvirassaan – yötä päivää, kaikkina viikonpäivänä.

Kesäaikoina olivat radanvarsipalot tavallisia. Okkolan mäessä, kun puuta veturin miiluun lämmittäjä heitti, siitä ne jotkut kipinät sitten löysivät tiensä helposti kuiviin radanvarsiruohikoihin ja -ryteikköihin. Suopalot olivat hankalia. Siellä jouduttiin aina lapiotöihin kaivamaan kyteviä pesäkkeitä.

Aina ei pitäjän perukoiden kyliin ajoissa ehditty sammuttamaan paloa. Piti hakea vettä, tiet hankalat ja joskus osoitetiedotkin olivat joskus hiukan epäselvät.

Sireeninsoitosta piti lähteä liikkeelle, oli sitten mikä aika vuorokaudesta tahansa tai mikä tilanne töissä tahansa tai mikä koulutunti tahansa. Paloauto, Austin tai Ford, lähti liikkeelle silloiselta paloasemalta ja kiersi 'kolmion' keräämässä sammutusmiehistöä. Jos mentiin Luumäen suuntaan tuli auto Koulutietä pitkin Kulman mutkaan, mikäli Kouvolan tai Haminan suuntaan tuli auto Marttilantietä.

Palomiesten varusteina olivat vain vanhat haalarit ja vettä pitävät hanskat. Kypärän käyttö oli vapaaehtoista. Saappaat taisivat olla omat. Fordin miehistötiloissa varusteet olivat valmiina ja siellä ahtaudessa sitten tungettiin haalareita päälle ja kurkisteltiin ikkunoista, että minnepäinköhän ollaan menossa.

Koulutuksesta tulee mieleen autiossa punaisessa talossa Linnalantien varrella pidetyt savusukellusharjoitukset. Myllysen Jorman kanssa oltiin Lappeenrannassa Puoliryhmänjohtaja-kurssilla.

Pientä hälytysrahaakin saatiin – joku kutsui sitä saippuarahaksi. Palokunta maksoi palotilin kerran vuodessa. Ei se suuri ollut, mutta kannustin kumminkin hyvään ja tärkeään vapaaehtoiseen työhön. Pikkujoulujuhliakin meillä oli. Yhdet niistä pidettiin ainakin Kurvilan metsästysmajalla.

Varmasti oli Manulla palopelastajamielenlaadulla tekemistä seuraavassa tilanteessa, joka on jäänyt mieleen ei niin mukavana muistona.

Välijoen lavalle tansseihin oltiin menossa. Reissu kuitenkin katkesi, kun osattiin onnettomuuspaikalle, missä tielle poikittain kääntyneen säiliöauton alle oli ajanut henkilöauto. Heti oli Manulle itsestään selvää, että auttaa pitää. Säiliöauton alle joutuneen henkilöauton kuljettaja oli pahassa pulassa.

Oikeaoppisesti Manu pian kartoitti tilanteen ja otti tilanteen haltuun. Manu ohjeisti yhden henkilön menemään lähimmälle kaupalle soittamaan apua ja toiset ohjaamaan liikennettä. Manu ja apurinsa saivat peräkontin kautta auton sisällä säädettyä penkin niin, että kuljettajan olotilaa saatiin helpotettua. Kuinka tilanne jatkui, se ei ole jäänyt mieleen. Tanssit kyllä taisivat tällä kertaa jäädä väliin.

Erkki Kurppa:

Jokunen muisto löytyy 60-luvun alkupuolelta, jolloin oli kovia ukkosenilmoja. Sireenin soitua yöllä, lähdettiin juoksemaan pimeää "katua" kohti Kulman mutkaa saappaat jalassa ja sadetakki päällä. Salamat valaisivat maisemaa ja satoi rajusti. Katuvalot eivät palaneet. Hinkkasen Pentti ja Karhun Kassu tulivat samasta aseman suunnasta. Kovasiiven Jarkko ja joitakin muita kokoontui Kino-Taavetin mainostaulun eteen odottamaan Austinta tai Fordia, joka tuli apteekilta päin, jos lähdettiin asemalle tai Kouvolaan päin. Jos lähdettiin Luumäkeen päin, tuli auto Koulutietä myöten.

Jarkko Kovasiipi:

Olinhan minä hyvinkin aktiivinen. En muista minkä ikäisenä pääsi mukaan, mutta nuorena pääsi aluksi harjoituksiin ja sitten tietyn ikäisenä myös hälytyksiin. Seilon Matti oli palopäällikkönä, kun aloitin ja sitten Marttisen Ami. Kun sain ajokortin 18-vuotiaana, sain ajaa paloautoa joskus jopa hälytyksissä.

Lähteet: Luumäen Lehti, Luumäen Fotokerho/Paavo Naumanen, linjuri.1g.fi, Jussi Halme Jarkko Kovasiipi, Mauno Poutanen, Erkki Kurppa, Etelä-Karjalan Museo, Suvi Inkilä, Lasse Vallentin, Jorma Mänttäri, Palokunnan valokuva-albumi ja lehtileikekansio, Aimo Marttinen, Palokunnan 60-vuotishistoriikki, Luumäen Lehti