Luumäen palokunta 1970-luvulla

1970-luku
Vuosikymmen oli palokuntalaisille kovaa työtä ja palonsammutuksen ja pelastustyön harjoittelua. Se oli myös Sisujen vuosikymmen. Palokunnan autokalustoa vahvistettiin kolmella Sisulla. Uusia virkoja myös saatiin virallistettua. Oli myös aika juhlistaa palokunnan 60-vuotista toimintaa.
Vuosikymmenen alussa sattunut suuronnettomuus on jäänyt pysyvästi monen pelastustöissä mukana olleen mieleen mustana muistona. Kiitos palokunnalta lainaksi saadun lehtileikkelekansion, olen saanut mahdollisuuden koota tähän joitakin 70-luvun tapahtumia. Erityiskiitos myös Luumäen Lehdelle kuvasta käyttää heidän materiaaliaan. Pakkasen Karille myös kiitokset, Jormaa ja Lassea unohtamatta.
13.9.1970 Taavetin palokunta juhli 60-vuotistaivaltaan
Saimaan Sanomat 15.9.1970:
Juhlapäivän
ohjelma
Klo 12.00 oli kokoontuminen Taavetin paloasemalla, klo 12.05 ajettiin paloautoilla hälytysajo linja-autoasemalta Kulman kautta urheilukentälle ja klo 12.10 oli vuorossa öljypalon sammutus urheilukentällä. Yleisöllä oli tilaisuus seurata eri sammutustapoja, joilla uhkaavat palot voidaan tukahduttaa. Paloaseman pihalla oli sekä käytössä olevan että vanhan kaluston esittelyä. Klo 13.00 jatkettiin kahvitarjoilulla kansalaiskoululla ja lopuksi klo 14.00 oli pääjuhla kansalaiskoulun juhlasalissa.


Juhlasalissa tilaisuus alkoi Kangasvarren Nuorisoseuran soittokunnan esityksillä musiikkivääpeli Eino Rissasen johdolla. Luumäen kunnan palolautakunnan puheenjohtaja Paavo Piensalmi lausui tilaisuuden tervehdyssanat. Juhlapuheen piti Luumäen kunnanjohtaja Raimo Liikkanen. Pääjuhlassa Luumäen Mieslaulajat lauloi opettaja Yrjö Rautakosken johdolla sikermän suomalaisia kansanlauluja ja opettaja Reijo Pesonen lauloi Timo Koskelan säestyksellä.

Juhlatilaisuudessa luovuttivat Kymen läänin Palokuntaliiton edustajat, toiminnanjohtaja Toivo Kontula ja palopäällikkö Uuno Lallo, Suomen Palotorjuntaliiton myöntämän ansioristin Väinö Kurville yli 30 vuotisesta tuloksellisesta toiminnasta palotorjuntatyön hyväksi. Kymen läänin Palokuntaliiton myöntämät ansiomitalit saivat Arvo Kainlauri, Kasper Karhu ja Erkki Suursalmi. Läänin Palokuntaliiton edustajat luovuttivat juhlivalle palokunnalle liiton pienoislipun. Samassa yhteydessä muistettiin palokunnan perustajajäsentä Ville Ilvestä kukkasin.
Juhlivaa palokuntaa onnittelivat vapaan sanan aikana läänin palokuntaliiton edustajat, Lappeenrannan, Lemin, Kaipiaisten ja Tuohikotin vapaapalokunnat sekä Luumäen kunta. Onnitteluihin vastasi palopäällikkö Aimo Marttinen. Tilaisuus päätettiin soittokunnan säestyksellä laulettuun Karjalaisten lauluun.
1971
Etelä-Saimaa 20.5.1971
60 hehtaarin alue roihusi Luumäellä
Arviolta 60 hehtaaria pääasiassa suoperäistä metsämaata joutui tulen ruuaksi keskiviikkona Larumäen Kiionsuolla Kähölässä raivonneessa suuressa metsäpalossa. Paloalue, joka kuului usealle yksityiselle maanomistajalle, sijaitsi Taavetin pohjoispuolella Herajärven ja Pien-Kivijärven välillä. Tulen syttymissyynä arvellaan olevan tiistai-iltana raivonneen ukkosen.
Palon sammutukseen osallistui neljä palokuntaa, 130 varusmiestä Lappeenrannasta ja ainakin yhtä paljon paikkakuntalaisia. Yli kuusi tuntia kestäneen tehokkaan sammutustyön onnistumiseen vaikutti oleellisesti se, että tulen etenemissuunta saatiin rajoitetuksi märälle harvapuustoiselle suolle. Mikäli tuli olisi vielä päässyt etenemään, sen saaliiksi olisi joutunut yksi maalaistalo.
Melkoisena apuna sammutustöissä olivat hälytyksen tehnyt ja palokunnan paikalle johtanut lentokone sekä kuljetuslentolaivueen helikopteri Utista. Suurimpana ongelmana oli radiopuhelimien puuttuminen. Luumäen kunnan palokunnalla eikä poliisilla niitä ollut käytettävissä yhtäkään. Paloautot jouduttiin jättämään huonojen tieyhteyksien takia muutaman kilometrin päähän laajasta paloalueesta.


1973
Suuronnettomuus Luumäellä

Lauantai 17. marraskuuta vuonna 1973 oli synkkä päivä Luumäellä ja koko eteläkarjalassa. Jo aamuvarhaisesta tavoittivat uutiset Kurvilassa tapahtuneesta suuronnettomuudesta monta luumäkeläistä.
Aluksi tieto tästä surullisesta tapahtumasta levisi tietenkin "suusta suuhun". Jo seuraavana päivänä kirjoittivat sekä alueelliset että valtakunnallisetkin sanomalehdet aiheesta isoja artikkeleita, suurin otsikoin, yksityiskohtaisin tiedoin ja valokuvin Lähteinä alla olevaan kirjoitukseen ovat Kouvolan Sanomat, Etelä-Saimaa, Helsingin Sanomat ja Luumäen Lehti, joiden aihetta koskevat artikkelit on koottu Taavetin Palokunnan arkiston lehtileikkelekansioon. Tämä kirjoitus pyrkii valottamaan tapahtumaa pelastajien näkökulmasta.
Aamuyöllä kello kolme Kotkasta tilausmatkalla ollut linja-auto ja vastakkaisesta suunnasta tullut säiliöauto törmäsivät yhteen Taavetin-Haminan maantiellä Kurvilan kylässä noin seitsemän kilometriä Taavetista aamuyöllä kello kolme. Säiliöautossa ei ollut lastia. Näihin onnettomuusautoihin törmäsi hetkeä myöhemmin mäskilastissa ollut kuorma-auto, vaikka jonkun matkaa ennen onnettomuuspaikkaa sitä olivat yrittäneet varoittaa kaksi onnettomuudessa mukana ollutta henkilöä. Kuljettaja oli tulkinnut väärin heidän varoitusmerkkinsä. Oli pimeä yö ja liukas talvinen keli.
Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi 35 matkustajaa. Loukkaantuneita oli 24 ja surmansa onnettomuudessa sai kahdeksan henkilöä, joista yksi oli säiliöauton kuljettaja.
Apua jouduttiin onnettomuuspaikalle odottamaan lähes tunnin verran
Viive siihen miksi pelastusviranomaiset saivat tiedon hitaasti, johtui siitä, että onnettomuuspaikka oli puolen kilometrin päässä lähimmästä talosta, minne yksi kolarissa loukkaantuneesta uhreista pääsi vain jalkaisin pimeässä ja talvisessa säässä apua hakemaan. Talossa oli kotona yksin Hilkka Nurmilaukas, joka järkyttyi yöllisestä oveen kolkuttajasta. Hätääntyneenä hän teki ilmoituksen puhelimitse Kurvilan puhelinkeskusta hoitavalle Alli Kurville. Hänen viestinsä keskukselle oli kuitenkin lyhykäisyydessään, että "Kolari on sattunut". Hän oli tietämätön siitä, että kyseessä oli suuronnettomuus. Alli Kurvi välitti viestin Savitaipaleen poliisille. Kello oli 3.26. Konstaapelit Hyrkkänen ja Turppo olivat päivystysvuorossa ja lähtivät tulemaan Luumäelle paikalle siinä uskossa, että kysymyksessä oli pienempi kolari. Sairasautot, Taavetin palokunta ja Luumäen ensiapuryhmä hälytettiin tuhoisalle kolaripaikalle noin kello neljä.
Paikalle ehti ensimmäisenä Taavetin palokunta, joka pyysi lisävoimia. Etelä-Saimaan keskussairaalasta lähti lääkäri taksilla onnettomuuspaikalle, ja sinne hälytettiin myös lähiseudun poliisit. Loukkaantuneet kuljetettiin seitsemällä Lappeenrannan ja Haminan ambulanssilla sekä viidellä taksilla Haminan sairaalaan ja Etelä-Saimaan keskussairaalaan. Ensimmäiset potilaat tuotiin sairaalaan kello 4.30. Haminalainen sairaankuljettaja kertoi myöhemmin tien olleen niin liukas, ettei ambulanssi tahtonut pysyä tiellä. Onnettomuusautot tukkivat tien täysin yli neljäksi tunniksi.
Pelastusorganisaation toiminta oli tehokasta sen jälkeen, kun onnettomuustilanteesta saatiin hälytys
Poliisin yhteispäivystykseen Savitaipaleelle tuli tieto onnettomuudesta kello 3.26. Tieto ei kuitenkaan vielä kertonut sitä, että kyseessä oli suuronnettomuus. Suuronnettomuudesta sai tiedon Luumäen palopäällikkö Aimo Marttinen kello 3.57. Hän antoi Lappeenrannan aluehälytyskeskukselle katastrofihälytyksen. Samalla hälytettiin paikalle SPR:n Luumäen osaston ensiapuryhmä.
Kun tieto katastrofista oli vihdoin saatu, toimi pelastusorganisaatio tehokkaasti. Lappeenrannan aluehälytyskeskuksesta lähetettiin paikalle kaikki käytettävissä olleet sairasautot, Lappeenrannan ja Kaukaan palkokuntien katastrofiautot sekä Etelä-Saimaan keskussairaalan katastrofiryhmä lääkäreineen.
Saatuaan tiedon suuronnettomuudesta kertoi Luumäen palopäällikkö Aimo Marttinen seuraavaa: "Pyysin Taavetin keskusta, missä yövuorossa oli Tarja Kekki, hoitamaan palohälytyksen, itse otin heti radiopuhelinyhteyden Lappeenrannan aluehälytyskeskukseen, kerroin katastrofista ja itse tapauksesta, pyysin sairaalat hälytysvalmiiksi, paljon sairasautoja paikalle ja katastrofiryhmän myös. Sitten pyysin vaimoani ilmoittamaan asiasta Luumäen ensiapuryhmälle". (LL 21.11.1973)
Taavetin palokuntalaiset joutuivat sammuttamaan samaan aikaan Taavetissa syttyneen tulipalon
Aimo Marttinen oli ensimmäisenä palopaikalla avustusryhmänsä kanssa. Aimo Marttinen kertoo Taavetin palokuntalaisista: "Paloasemalle tulivat heti hälytyksen jälkeen Ilpo Niemi ja Ari Ramu. Läksimme kolmisin Fordilla liikkeelle ja olimme tapahtumapaikalla noin kymmenen yli neljä. Paloautojen valojen avulla pääsimme hieman perille tilanteesta ja näky oli järkyttävä. Siviilit ohjasivat liikennettä. Savitaipaleen poliisit olivat paikalla. Jätin Arin hoitamaan auton radiopuhelinta, lähdimme Ilpon kanssa sitomistehtäviin. Melko pian kuului radiosta tieto tulipalosta Taavetissa. Radio kutsui jatkuvasti, eikä toimistamme onnettomuuspaikalla tahtonut tulla tämän vuoksi mitään. Kun ensiapuryhmä, ambulansseja ja Kaukaan tehtaiden katastrofivarustettu ryhmä sekä Taavetin nimismies Teppo Tunturi ja muita Luumäen poliiseja tuli paikalle, pyysin saada lähteä hoitamaan tulipalon Taavetissa. Suuronnettomuuspaikalle tullut taksimies Jaakko Maaskola ja Ilpo Niemi lähtivät jo ennakolta Taavettiin tulipalotilannetta selvittämään. Pieni talo Taavetin aseman lähellä oli syttynyt palamaan. Talon asukas Eelis Ukkonen menehtyi palossa savumyrkytykseen. Taavetin palon sammutustyön jälkeen palasimme Kurvilaan ja avustimme tutkijalautakuntaa sulattamalla tietä vedellä. Paloasemaradiota hoiteli Petteri Kaita.
Kunnan traktori määräsi erilaisen irtaimen tavaran ja roskan siivoamistyössä. Meillä oli homma lopullisesti selvä vasta kello 10 maissa aamulla, jolloin lähdimme pois.
Heti meidän jälkeemme saapunut ensiapuryhmä toimi hienosti, Kaukaan palokunnan kuusi miestä palomestari Viljakaisen johdolla ilmoittautuivat palvelukseen ja heidän nestekaasuvalonheittimestään ja raivauskalustosta sekä toiminnastaan on vain hyvää sanottavana.
Oma vähälukuinen palomiehistömme ansaitsee kiitoksen. Kun Taavetin tulipalossa joukkoa oli vähän, olisi siviilien aktiivisuus ollut tarpeen". (LL 21.11.1973)
Luumäen ensiapuryhmä oli ensimmäisessä suuressa tehtävässään
Martti
Seppälä oli juuri vähän
aikaisemmin perustanut Luumäelle ensiapuryhmän.
Oman ryhmänsä osuudesta suuronnettomuudessa ensiapuryhmän johtaja Seppälä
kertoo: "EA-ryhmästämme oli mukana yhdeksän henkeä. Taavetin keskuksen
nopealla avulla saatiin tieto kaikille joutuisasti. Taavetin ryhmästä oli ensimmäisessä
autossa minun lisäkseni Kerttu Ronkainen, Jukka Puuskan
ohjaamassa toisessa autossa Raili Väkevä ja Maija Puuska. Hieman
myöhemmin paikalle saapui Jukka Hermunen ja sitten Luumäen ryhmän Hannu
Nurmiainen, Liisa Paumio. Martti Kolari ja Pertti Kolari. Saimme hälytyksen
siis kello neljän maissa ja olimme paikalla vartin yli neljä. Ajaessamme
Kurvilaan tuli kaksi sairasautoa vastaan, josta ensimmäistä ajoi Heimo Ruokoinen". (LL 21.11.1973)
Poliisi paikalla liikenteenohjaus- ja viestintätehtävissä
Nimismies Teppo Tunturi Taavetin poliisista kertoi: "Me saimme hälytyksen ehkä vartin yli neljän ja saapuessamme Pesun ja Mäkitalon kanssa paikalle, totesimme rauhallisen ja järjestelmällisen työn olevan jo käynnissä. Palokuntien ja ensiapuryhmän toiminta oli ihailtavaa, me ryhdyimme hoitamaan liikenteen ohjausta ja hälyttämään sairasautoja myös Haminan suunnasta, missä onnettomuudesta ei vielä tiedetty. Kun onnettomuus sattui kolmelta, sai Savitaipaleen poliisi hälytyksen paria kymmentä minuuttia myöhem min, palokunta ja EA-ryhmä tuntia myöhemmin onnettomuudesta ja kun jo jonkin verran yli neljän oli tehokas pelastus- ja avunantotyö jo täydessä käynnissä, ei hidastelusta voida puhua. On otettava huomioon myös, että oli yö ja ihmiset piti herättää yöuniltaan. Palopäällikön nopea toiminta katastrofihälytyksen antamiseksi on tunnustusta ansaitseva". (LL 21.11.1973)
1974

Luumäen Lehti 1978:
Vuonna 1974 Luumäelle saatiin ensimmäinen päätoiminen palopäällikkö Matti Seilo
Matti Seilo oli ensimmäisessä rupeamassa palopäällikkönä vuodesta 1957 vuoteen 1962. Tämän jälkeen hän oli 12 vuotta Joutseno-Pulp Osakeyhtiön tehdaspalokunnan päällikkönä. Vuonna 1974 tuli Seilo tuli takaisin Luumäelle. Nyt hänet nimitettiin ensimmäisenä päätoimiseksi palopäälliköksi, missä virassa hän toimi vuoteen 1981.
Matti Seilo kuvailee Luumäen Lehden artikkelissa palopäällikön työtään:
"Tulipalojen sammuttaminen ja muu käytännön työ eli se, mitä yleensä luullaan palopäällikön työksi, on vain murto-osa kaikesta virkaan kuuluvasta toiminnasta. Etenkin viime vuosina on kerääntynyt mahtava määrä erilaista paperityötä, josta kaiken lisäksi melkoinen osa tuntuu olevan jokseenkin turhanpäiväistä. Kukaan ei saata niitä edes lukea, kunhan vain nähdään, että ne on määräysten mukaisesti tehty." Työ on vaihtelevaa ja jatkuvasti muuttuvaa. Uusimpana muutoksena on Luumäen liittyminen Lappeenrannan aluehälytyskeskuksen piiriin.
Kaikki palo- ynnä muut hälytykset menevät puhelimen 005 kautta. Systeemi toimii pääpiirteissään siten, että esimerkiksi tulipalon havainnut henkilö jossain Luumäen perukoilla soittaa tuohon numeroon ja kertoo mikä palaa ja missä. Sen jälkeen aluehälytyskeskus lähettää tietyn signaalin, joka menee ensin Lemille, jossa se tietyllä tavalla muunnetaan sellaiseksi, että se edelleen Luumäelle lähetettynä saa sireenit täällä soimaan.
Tilanahtaus vaivasi paloasemaa
Palokunnan tilat olivat viimeistä neliötä myöten käytössä. Talleissa oli kahden auton paikka, mutta kolmekin sinne oli saatu mahtumaan. Varastotilat olivat olemattomat. Tavaroita jouduttiin nostelemaan pitkin seiniä. Järjestelykyky oli koetuksella. Miesten sosiaalitilat paloasemaltapuuttuivat käytännöllisesti katsoen kokonaan. Talon asukkaille tarkoitettu perhesauna oli sammutustehtävien jälkeen palomiesten käytössä.
Kunnan investointisuunnitelmiin kuului paloaseman laajennus. Rakennustyöt suunniteltiin aloitettavaksi vuonna 1980.
Vapaaehtoisuus nopeuden salaisuus
Luumäen palokunta kulkee puolivakinaisen nimellä, mutta käytännössä työ on täysin vapaaehtoista.
Sammutustöistä maksetaan miehille saippuarahaa. Palokunnan nopeuden salaisuus onkin juuri siinä, että nuoret kaverit ovat toiminnassa mukana omasta halustaan. Ja onhan se jo jonkinlainen tavaramerkki Taavetin palokunnalle tuo nopeus ja ripeys. Näin on ollut käsittääkseni kautta aikojen, sanoo palopäällikkö Matti Seilo.
Silloisella näkemyksellä ei Luumäelle tule vakinaista palokuntaa. Muutoksia palopäällikön tehtäviin oli kuitenkin luvassa. Suunnitteilla oli perustaa erityinen kalustonhoitajan ja paloesimiehen virka. Kalustonhoitokin oli päällikön vastuulla.

1975
Vuonna 1975 Hankittiin kolmas paloauto, Kontio-Sisu. Sammutusautosta - paloauto numero 3:sta on kerrottu tarkemmin sivulla VPK:n Paloautot. Linkki!

1977
Vuonna 1977
perustettiin apulaispalopäällikkö-palotarkastajan virka.
Virkaa hoiti vuosina 1978–1985 Pertti
Parkko.
Palotarkastajan virka saatiin myös uutena vahvistamaan toimintaa.
Uuden viran saaminen oli todella tarpeen paloturvallisuuden kannalta. Parannus on melkoinen, sillä vuosikausiin ei esimerkiksi vanhojen rakennusten tarkastaminen oli puutteellista. Vanhoista kiinteistöistä ehdittiin vuosittain tarkastaa vain noin kymmenesosa. Uudet rakennukset tarkastettiin yhteistoimin kunnan rakennusviranomaisten kanssa.Tähän virkaan astui Veikko Muuronen.

Samana vuonna liityttiin Lappeenrannan aluehälytyskeskuksen piiriin. Tämä tarkoitti sitä, ettäkaikki palo- ym. hälytykset menivät puhelinnumeron 005 kautta. Systeemi toimi esimerkiksi pääpiirteissään siten, että kun tulipalon havainnut henkilö jossain Luumäen perukoilla soitti hälytysnumeroon ja kertoi mikä palaa ja missä, lähetti aluehälytyskeskus tietyn signaalin, joka meni ensin Lemille. Siellä signaali muunnettiin sellaiseksi, että se edelleen Luumäelle lähetettynä sai sireenit Luumäellä soimaan.
Systeemi oli monimutkainen ja häiriöille altis. Se poisti kuitenkin aluekeskukseen liittyneistä kunnista päivystyksen tarpeen, mutta ei ehkä ollut vanhan puhelinkeskuksen kautta tapahtuneen hälyttämisen veroinen.
Junapalo 1977
Kouvolan Sanomat 10.1.1977
Raju tulipalo tuhosi VR:n Helsinki-Savonlinna henkilöjunan viimeisenä olleen moottorivaunun sunnuntaina iltapäivällä Taavetissa. Harvinaislaatuinen onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, sillä vaunussa olleet neljä matkustajaa saatiin ajoissa turvaan. Yhden naishenkilön käsilaukku jäi tosin tulen saaliiksi.
Juna saatiin pysäytettyä Parsikon kohdalla hätäjarrutusten jälkeen. Taavetin palokunta oli paikalla varsin nopeasti, joskin palavan junan varma sijaintipaikka hälytyksen yhteydessä oli epäselvä ja aiheutti muutaman minuutin myöhästymisen. Vaahdolla saatiin jo suurimmat liekit talttumaan. Tämä kolmen vaunun yksikkö vedettiin sammutustöiden jälkeen Luumäen asemalle VR:n tutkijoita odottelemaan.
"Savunmuodostus oli valtaisa saapuessamme paikalle ja parimetriset liekit löivät ikkunoista ulos vaunun yläpuolelle kohti taivaita. Käytimme sammutustyössä ensin vaahtosammutuslaitteita ja sitten vettä, jota saimme läheisestä virtaavasta ojasta riittämiin. Tulipalo oli raju ilmeisesti juuri paloaran sisustusmateriaalin vuoksi, joka vielä palaessaan kehitti erittäin vahvaa, myrkyllistäkin savua", kertoi palopäällikkö Matti Seilo.
Moottorivaunun polttoainesäiliöiden sijainti varsin lähellä palokeskusta aiheutti myös räjähdysvaaran, jonka vuoksi paikallinen poliisi eristi alueen. Taavetin palokunnan toimet kuitenkin tepsivät ja räjähdyksestä vältyttiin.Nafta kestää varsin paljon kuumuutta.


1978
Vuonna 1978 hankittiin neljäs paloauto.
Paloautonumero 4 oli Raivaus- ja pelastusauto. Kontio Sisusta on kerrottu tarkemmin sivulla VPK:n Paloautot. Linkki!

1979
Vuonna 1979 hankittiin viides
paloauto 58 000 markalla.
Se oli säiliöauto Jyry-Sisu. Autosta on kerrottu tarkemmin sivulla VPK:n Paloautot. Linkki!


Luumäen Lehti no. 21
1979 23.5.
Metsäpalo
Kaihlasella
Torstaina syttyi Kaihlasella ilmeisesti kalansavustuslaatikon alta edellisvuotiseen ruispeltoon lentäneestä kipinästä maastopalo, joka leikkuupuimurin jäljiltä jääneistä oljista sai hyvän vauhdin ja eteni leveänä rintamana nuoreen tiheään metsään.
Palokunta sai kutsun paikalle klo 14.44. Palokunta onnistui yli 200 metrin levyisenä rintamana metsässä etenevän tulen rajoittamisessa aluksi miltei täydellisesti ennen kuin paloautojen säiliöt tyhjenivät. Voimakkaassa tuulessa palo riistäytyi tällöin rajoituslinjan läpi vanhalle heinittyneelle hakkuu aukealle. Tässä vaiheessa päätti sammutustyönjohto pyytää helikopterin avuksi sammutustyöhön sekä hälyttää lisävoimia sekä ottaa reservikaluston käyttöön. Lisävoimien ja reservikaluston avuksi tulo ratkaisi sammutustyön sammuttajien voitoksi jo ennen helikopterin saapumista, joten sen teho varsinaisessa sammutuksessa jäi näkemättä.
Palossa vaurioitui maastoa yhteensä viitisen hehtaaria, josta puolet oli aivan nuorta taimistoa.
Harjoittelu oli ja on vapaaehtoisen palokunnan toiminnan perusta
Tulipaloihin ja onnettomuuksiin liittyvät tilanteet ovat usein yllätyksellisiä ja vaativat nopeaa, harkittua toimintaa. Koska hälytykset voivat tulla milloin tahansa, valmiudet on pidettävä kunnossa jatkuvan harjoittelun avulla.
Palotilanteissa ja muissa onnettomuuksissa riskit ovat suuria. Harjoitusten avulla opitaan turvalliset toimintatavat ja varmistetaan, että jokainen tietää oman roolinsa. Kun toimintamallit ovat selkäytimessä, voidaan vähentää virheiden ja loukkaantumisten riskiä.
Palokunta on tiimityötä. Harjoitukset vahvistavat yhteishenkeä ja opettavat luottamaan siihen, että jokainen tekee oman osuutensa. Harjoitusten kautta opitaan kommunikoimaan tehokkaasti ja toimimaan saumattomasti yhdessä.
Hälytystilanteissa ei ole aikaa opetella uutta. Harjoittelun avulla sammutustekniikat, pelastustoimet ja välineiden käyttö tulevat tutuiksi. Kun tilanne on oikea, voidaan toimia rauhallisesti ja varmasti.
Palokuntatyö on monipuolista: tulipalojen sammuttamisen lisäksi kohdataan liikenneonnettomuuksia, myrskytuhoja ja ensiaputilanteita. Harjoituksissa kehitetään osaamista kaikilla näillä osa-alueilla.
Harjoitukset ovat myös paikka, missä uudet palokuntalaiset ja nuoriso-osaston jäsenet oppivat perustaidot kokeneempien rinnalla. Tämä takaa palokunnalle jatkuvuuden ja osaamisen siirtymisen eteenpäin.
----------------------------------------------------------------------
70-luvun loppupuoliskolla Luumäen palokunta lienee alueen eniten suuronnettomuuksia harjoitellut palokunta. Tämä antoi hyvät valmiudet toimia myös monipotilasliikenneottemuustilanteissa, joita Luumäellä noihin aikoihin oli ihan liiankin kanssa.
SPR:n Kymen piirillä oli Kukaslahdessa kurssikeskus Kukasranta, missä järjestettiin vuosittain EA-ryhmänjohtajille viikon kestävä EA 3-kurssi. Kurssi päättyi aina suuronnettomuusharjoitukseen, mihin myös palokunta osallistui. Tehtäväjako oli seuraava: palokunta sammutti, raivasi ja avusti siirtämisessä, EA-kurssilaiset hoitivat potilasluokittelun (triage), ensiavun, kokoamispaikan jne.


Luumäen Lehti N:o 31.1.8.1979
Palokunta harjoittelee sukeltamista savuun ja veteen


Tuli ja kuumuus eivät useinkaan tulipalossa ole palomiehen kannalta pahinta, vaan ennen kaikkea joka paikkaan tunkeutuva savu. Tässä savussa on sitten työskenneltävä ja yritettävä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Palosavut ovat uusien rakennus- ja sisustusmateriaalien myötä muuttuneet jatkuvasti epämiellyttävimmiksi. Savu voi olla myös todella myrkyllistä lahonsuoja-aineilla kyllästetyn puun tai torjunta-aineilla hävitetyn vesakon palaessa.
Savussa työskentelyä ja hengityslaitteiden käyttöä voi myös harjoitella vedessä. Luumäen palokuntalaiset ovatkin kesällä ottaneet paineilmalaitteilla sukeltamisen harjoitusohjelmaansa. Pelastussukeltamiseen harjoitukset eivät mitenkään liity. Sammakkomiestä tarvittaessa apu saadaan Lappeenrannasta eikä sammakkomiestoimintaa ole otettu Luumäellä palotoimen kehitysohjelmaan. Hälytyksistä ani harva on sellainen, mikä vaatii sukeltamista, kertoo palopäällikkö Matti Seilo.
Sukeltamista harrastaa myös apulaispalopäällikkö Veikko Muuronen ja hän kertoo, että sukeltaessa parhaiten saa luottamuksen paineilmalaitteeseen ja tottuu sitä käyttämään. Laitteen käyttö vaatii jatkuvaa koulutusta, että mies voi luottaa jopa henkensä sen varaan.
Kun vedessä on tottunut laitetta käyttämään, voi sitä luottavaisesti käyttää myös savussa. Luumäen palokunnallakin olevien paineilmalaitteiden toiminta-aika on puolesta tunnista kolmeen varttiin. Toiminta-aikaa pystytään myös harjoituksella hengityksen säätelyn kautta pidentämään.
Vesi eroaa savusta harjoitusympäristönä siten, että vedessä vielā jotakin näkee, sakeassa savussa näkyvyys on olematon. Tuttukin paikka on savussa ihan toisenlainen. Pakokauhua ja suljetun paikan kammoa ei saa tulla ja kiperissäkin tilanteissa on paineilmanaamari totuttava pitămään päässä.
Paineilmalaitteet alkoivat levitä Suomen palokuntiin yleisesti 1950-luvun puoliväliin jälkeen syrjäyttäen siihen asti käytössä olleet happilaitteet lähes kokonaan. Viime vuosina ovat happilaitteet puolestaan alkaneet kehittyä ja palata käyttöön. Etuna niillä paineilmalaitteisiin verrattuna on moninkertaisesti pidempi käyttöaika. Happilaitteet maksavat 10 000–20 000 markkaa kappale.
Kuvia mm. metsäpalosammutuksista eripuolilla Luumäkeä. Luumäen Lehti 1979.