Viljo Laukas ja pitkänokkaisten aika 
(Kuvat: Tuija Nyberg)

Tuija Nyberg:

Isä-Viljo (s.1911 k.1977) oli automies henkeen ja vereen. Jo ennekuin hän täytti 18 ja sai ajokortin, oli hän ratin takana siellä Mentulan kotikulmien teillä.

Tuli myös se aika, kun oli aika jättää nuoruuden tohellukset ja hanuristi-harrastuksetkin taakse ja vihdoin vakiintua. Viljo meni naimisiin Mairen kanssa ja he saivat minut vuonna 1950. Perheemme oli oli aluksi asettautuneena Taavettiin Kauppakadulle. Isä-Viljolla oli yleensä monta rautaa tulessa. Autot olivat hänen elämänsä ja kauppamiehen vertakin hänessä oli. Radioita ja ompelukoneita Viljo kierteli kylillä myymässä ja huoltaakin hän niitä osasi. Tarina kertoo, että haili-kalaakin Viljo toimitti kylille. isä-Viljo moninaisen autokokemustensa lisäksi ryhtyi myös linja-autonkuljettajaksi Erkki Sunille. Elettiin 50-luvun vaihdetta ja sitä itseään. Sivun lopussa on lisää Viljon autotouhuista omille lapsille tekemäni esityksen muodossa.

Linjuri, mitä Viljo kuljetti. SISU-esite Kansailiskirjaston digiarkistosta.
Linjuri, mitä Viljo kuljetti. SISU-esite Kansailiskirjaston digiarkistosta.

Taksikuskina jo ennen sotia ja sodassa erilaisia kuljetustöitä. 

Viljo oli pestattu autonkuljettajaksi Helsingin-Olympialaisiin vuonna 1952
- Oli Etelä-Afrikan joukkueen kuljettajana.

Muisteloita pitkänokkaisesta ja Viljosta


Me pääsimme joskus pitkänokkaisen kyydissä Lappeenrantaan. Auto tuli Kasarista n.klo 7 aamulla ja palasi päivällä klo 12. Niinä aamuna herättiin varhain eikä kaupungissa oloon jäänyt montaa tuntia. Mieleen on jäänyt varhaiset kauniit kesäaamut,kun kiiruhdimme mammalle (Rinne) odottamaan "Kasarin purkkia". Mamma oli yleensä silloin lypsyllä. Autossa piti istua edessä, että näki tien. (Arja Halonen).

Sunilla oli vielä ysi piikkinokkainen linja-auto, kun olin kansakoulun neljännellä, eli about 1968-69. Sen numero oli 1 ja muistan kuinka Törösen Pekka, joka oli pari vuotta vanhempi, riemastui välituntisin, kun tämä "ykkönen" kaarsi koulun ohi (me oltiin tilapäistiloissa paloaseman ja kunnantoimiston välissä sijainneessa vanhassa sotasairaalassa). Pekka kailotti aina "Number One". (Jouko Pesu).

-----------------

Pääsin mukaan joskus 50-luvun puolenvälin aikoina isän mukaan Miehikkälän reissulle. Minulle oli eksoottista se, kun yövyttiin reitin varrella Kasarissa (Vesterisiä taisivat olla) ja käytiin ongella talon lähellä olevalla joella.

Minulla kävi tuuri, kun löysin netistä kuvia juuri sellaisesta autosta, mikä vastaa omia muistikuviani linjurista, jolla isän kanssa tehtiin matkaa.

Autossa oli sellainen käsikahvakäyttöinen etuovi ja oranssinväriset linksuvinkkarit. Oli kiva, kun sai avata oven matkustajille. Punaiset nahkapenkit jäivät mieleen ja juuri tuollaisesta ja tuon värisestä kuskin 'pukista', mikä kuvassa näkyy, isä eläkkeellä teki itselleen keinutuolin, mikä meillä olikin siihen asti kunnes talo purettiin ja paljosta tavarasta luovuttiin. Takapenkki oli tupakoiville miehille ja siellä oli pienet pyöreät metalliset tuhkakupit. Savusta peräosan muistankin olleenkin sankkana. Ulkopuolella perässä oli koukut polkupyörien kuljetusta varten ja matka- ja muille tavaroille oli siellä oma tila. Mikä ei sinne mahtunut, laitettiin sitten katolle. (Tuija Nyberg).

Alla muutama vuosi sitten lapsille ja lasten lapsille tekemäni diaesitys Viljosta:

Katso diat (8 kpl) pyyhkäisemällä...