Taavetin Osuuskaupan sivumyymälän talo
Busstorf - Helavaara - Osuuskauppa - Leipomot
Kunnanlääkäri Bustorff ja vuoden 1918 kahakointi
Tämä historian havinaa kokenut, tien varren aikoinaan ehkä kookkain ja näyttävin talo, sijaisee Marttilantien pohjoispuolella linnoituksen mäntykangasmaisemissa.
Huvilaksi silloin kutsutun talon ensimmäinen omistaja oli Luumäen kunnanlääkärinä vuosina 1916-1921 toiminut Anders Konrad August Bustorff (s.1871 k. 1935.).
Vuonna 1922 Bustorff meni naimisiin Malin Rosendahlin (s.1885 k.1946) kanssa.
Bustorffin lääkäritoimintaa kohtaan ilmeni tyytymättömyyttä kuntalaisien joukossa ainankin kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen Bustorff sanoutui irti toimestaan. Luumäen kunta hyväksyi irtisanomisen ja kuntaan yritettiin saada uutta lääkäriä, mutta Lääkäriliiton ja Kunnanlääkäriyhdistyksen asettama hakukielto sai aikaan sen, että yksikään lääkäri ei hakenut tointa. Bustorffilta vaadittiin hätätyötä, mutta sitä hän ei kuitenkaan suostunut tekemään.
Lääkäriliitolta syytä tähän kieltomenettelyyn kysyttäessä sieltä vastattiin, että kunta ei ole hyväksynyt voimassa olevaa kunnanlääkäriohjesääntöä. Kunta ryhtyi toimiin ohjesäännön hyväksymiseksi ja se astuikin voimaan vuoden 1923 alkupuolella. Lääkäriliitto totesikin, että ohjesääntöä oli kunnassa noudatettu. Kun lisäksi liittoon toimitettiin suuri määrä todistuksia kunnanlääkäri Bunstorffin sopimattomuudesta virkaansa, sai Luumäen kunta taas luvan hakea uutta kunnanlääkäriä. Kunnanlääkärinä toimi tämän jälkeen Toivo Oskari Lindberg vuosina1925-1927.
Bustorffin talon ja sen lähiympäristön traagiset tapahtumat 21.1.1918 – Bustorff pakenee ikkunasta ja Jääkäri Pelkonen saa surmansa ainoana suojeluskuntalaisena tässä taistelussa.
Ote sanomalehdessä olleesta artikkelista – 'Tohtori Bustorffin seikkailu' Taavetin taistelun tuoksinassa. Digiarkisto: Etelä-Savo 28.11.1918 NO 99.
Tohtori Bustorffin seikkailu
Bustorffin taloon
ilmestyi viisi punikkia, vaatien häntä saapumaan asemalle, koska siellä oli haavoittuneita. Tohtori B.
kieltäytyi lähtemästä kehottaen punikkeja tuomaan haavottuneensa luokseen, häntä
kun tultaisiin myöskin täällä omassa talossa tarvitsemaan. Punaiset vaativat kuitenkin päällikkönsä määräyksestä häntä heti seuraamaan heitä asemalle. Voittakseen aikaa
pyysi tohtori B. miehiä odottamaan. Otettuaan seinältä valkoisen
lääkärivaippansa, meni hän sisähuoneisiin, missä antoi vaipan
taloudenhoitajalleen, joka siihen nopeasti pukeutui. Tohtori B. itse hyppäsi
toiselta puolen taloa ikkunasta ulos ja haki paikalle kaksi suojeluskuntalaista
sekä jääkäri Pelkosen. Pihalle tultuaan suojeluskuntalaiset laukasivat pari laukausta ja
pelottivat siten punikit, jotka juoksivat sisään taloon, missä he antautuivat ilman
taistelua ja riisuttiin aseista. Neljä miestä vietiin vangittuina pois ja
viidennen löysi tri B:n taloudenhoitaja piiloutuneena erääseen sisähuoneeseen.
Hänen kysymykseensä: "Mitä te täällä teette?" vastasi punikki änkyttäen:
"Anteeksi, minä antaudun", ja heitti aseensa maahan.
Jääkäri Pelkosen surmaa edeltävät tapahtumat
KARJALA VAPAUSSODASSA I, ERONEN JA KOMONEN 1930 kertoo samasta tapahtumasta
Viisi punakaartilaista tuli hakemaan äskeisessä sekasorrossa haavoittuneelle lääkärinapua. Pelkonen vetäytyi punakaartilaisten edellä takaisin asemaansa, josta huomasi punaisten painuvan vallinkulmauksesta kivenheiton matkan päässä olevaan kunnanlääkäri Bustorffin asuntoon. Hän teki lääkäriä noutamaan tulleille ikävän yllätyksen lähettämällä heidän jäljestään taloon muutamia suojeluskuntalaisia. Kun oli ammuttu ilmaan pari pelotuslaukausta, antautuivat talossa olleet punaiset vangiksi.
Suojeluskuntalaiset arvasivat laukausten kuuluneen asemalle ja arvasivat kohtaavansa pian ankarammankin yhteenoton. Hetkisen kuluttua, aamun jo hämärtäessä, tulikin suurempi punakaartilaisjoukko aseman suunnasta tietä pitkin. Kun punaiset olivat joutuneet vallinkulmauksen kohdalle, komensi Pelkonen miehensä ampumaan. Punaiset heittäytyivät maantien ojaan. Tällöin Pelkonen keskeytti tulen, hyppäsi suojuksesta ja juoksi punaisia kohti huutaen: "Antautukaa, tai ammutaan tykillä!" Samalla hän heitti käsikranaatin, joka kuitenkin liian pitkän matkan vuoksi räjähti ilmassa. Pelkonen ehti vielä huutaa: "Tahdotteko lisää?", kun punaiset ensisäikähdyksestään tointuneina alkoivat ammunnan, sai liian rohkea jääkäri kuolettavan haavan aivan ensimmäisistä laukauksista. Kaksi miestä veti kuolevan päällikön vallinkulmauksen suojaan, ja nyt vastasivat suojeluskuntalaiset punaisten tuleen tiukasti.
Punaiset huomasivat pian asemansa epäedullisuuden ja lähtivät kiireesti peräytymään. Koko kahakka kesti vain 2-3 minuuttia. Punaiset menettivät siinä yhden kaatuneen ja pari miestä haavoittui.
Jääkäri Lauri Pelkonen oli kuollessaan vain 23-vuotias.
Helavaarat – Yrjö, Martta (os. Riihelä) ja pojat Heimo ja Risto
Talo tunnettiin vuosikymmeniä Helavaaran talona.
Yrjö Oskar Heribert Knutinpoika Helavaara (Hellman) synyi Keuruulla, kouluttautui siellä metsätöiden alalle ja valmistui vuonna 1915. Tultuaan Luumäelle hän toimi Kymi-yhtiön piirityönjohtajana kuolemaansa asti vajaat 20 vuotta. Helavaaran perheeseen kuuluivat vaimo Martta os. Riihelä (s.1898 k. ?) ja pojat Heimo ja Risto. Martta oli Luumäen Apteekin farmaseuttina sen pitkäaikaisin työntekijä. Martta ehti olla 14 vuotta, vuodesta 1937 vuoteen 1953, jopa kolmen apteekkarin Karin Kailan, Sulo Kailan ja Edith Taavitsaisen palveluksessa.
Helavaara
oli tunnettu kunnollisena ammattimiehenä ja oikeamielisenä ja rehtinä ihmisenä.
Hänen taitoaan ja kykyään käytettiin myös varsinaisen ammattitoimensa
ulkopuolella, kuten kunnanvaltuuston, eri lautakuntien ja kirkkovaltuuston
jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän oli myös innokas nuorisoseura-aatteen ajaja,
sekä suojeluskuntalainen kuuluen Luumäen Suojeluskunnan esikuntaan. Hän otti osaa
Kansallisen Edistyspuolueen toimintaan, mm. puolueen
piiritoimikunnanjäsenenä. Metsämiesten yhteisasioita harrasti hän myös
innokkaasti, ollen kuolemaansa asti Viipurin seudun metsämiesyhdistyksen
jäsen. Osuustoiminnalliset harrastukset kuluivat myös hänen vapaa-aikaansa.
Häntä luonnehdittiin seuraavasti: Häneen oli helppo ja miellyttävä suhtautua. Henkilönä oli Yrjö Helavaara miellyttävä ja rehti. Hänellä oli ympärillään paljon hyviä ystäviä.
Taavetin Osuuskaupan sivumyymälänä 60-luvulla
Kauppa palveli yläkyläläisiä Osuuskupan asiakkaita. Ilmari Eklund oli kaupan ensimmäinen johtaja ja vaimo Marjatta os. Vanhala työskenteli myös kaupassa. He muuttivat Lappeenrantaan. Myös Martti Laukas hoiti kauppaa jonkin aikaa. Sitten tuli kaupanhoitajaksi Olavi Ylätalo ja vaimonsa Vieno oli kauppa-apulaisena.
Vuonna 1962 kauppa
muutti uuteen keskustaajamaan virastotalorakennukseen. Silloin kauppaa hoitivat
Olavi ja Vieno Ylätalo.
Kauppa-apulaisena oli Eila
Yläoutinen (myöhemmin Kallonen).
Kaupan jäljiltä talo remontoitiin Osuuskaupan henkilökunnan asunnoiksi. Talossa asuivat mm. Osuuskaupan Shell-huoltoaseman hoitajan Kontiaisen kuusihenkinen perhe vuosina 1966-71 ja myymäläautonkuljettaja Kauko Tynys vaimonsa Helvin ja tyttärensä Tuovin kanssa.
Allaolevat kuvat 60-luvun alkupuolelta Tuovi Karhun ent. Tynys albumista.
Talosta tuli leipomotalo
Leipomo toiminnan aloitti Hännisen Leipomo, mikä leipoi pääasiassa lihapiirakoita.
Vuonna 1993 talossa toimi vajaan vuoden Lehtosen leipomo.
Luumäen seurakunta osti kiinteistön vuonna 1994. Samana vuonna Satu Neuvonen ja Lintulan leipomon Anu Sorsa perustivat taloon yrityksen Lintulan Leipomo Konditorian. Anu leipoi ruisleivät ja rieskat Tainan kylässä ja Satu Marttilantiellä kahvileipiä, sämpylöitä, lihapiirakoita sekä konditoriatuotteita. Vuonna 1996 Anu lähti pois yrityksestä ja toivoi nimen muuttuvan, joten kiireessä Satu keksi uuden nimen Leipomo Konditoria Sanelko Oy. Sanelko oli lyhenne sanoista Satu Neuvonen leipomo konditoria. Nimen rekisteröinnin jälkeen kuitenkin Satu harmitteli, ettei Sanelko kuvaa hyvin yritystä, joten Satu rekisteröi vielä markkinointinimen Leipomo Satun Makiat.
Satun Makioiden muutettua pois kiinteistöstä vuonna 2004, jäi se joksikin aikaa tyhjilleen, kunnes siivousalan yritys Bionella tuli siihen ja remontoi leipomo tilat toimistotiloiksi
Muisteloita Marttilantien varrelta:
Tuolta minäkin olen käynyt hakemassa ostoksia vastakirjalle. Kun kauppa lopetti olemasta, siihen tuli kaksi asuntoa. Toisessa asui osuuskaupanhoitaja Kontiaisen perhe, iskä ja äiskä joiden nimiä en nyt just muista ja pojat Jallu, Maru ja Vesku sekä skrababullana Eija(?) mistä johdettiin sanonta: "Olo on kuin Kontiaisen poikien isällä".
Leistin Pena ei ymmärtänyt lainkaan, kun me tehtiin tiililetkoista "kuolemankurvi" fillaribaanalle. Ja koskaan ei ole tupakka maistunut samalta (itseasiassa hyvältä!!!) kuin tuon talon pihavaraston vintillä.
Ja pihan takana pikkuvalleilla kasvoi saniaisia ja oli upeeta leikkiä Robin Hoodia. Kontiaisen Vesa oli loistava kaskunkertoja. Joskus kuunneltiin hänen juttujaan pitkään jääkiekkokaukalon valojen sammuttua... ah nuoruus. (Jouko Pesu).
Yläkylän Osuuskauppa oli Helavaaran talossa tien puolella: portaita ylös ja oikealla oli ruokapuoli, jossa tonkasta mitattiin maitoa, jne. Vasemalla oli sekatavarapuoli, vaatimaton, muistaisin että jotain kangasta ja ompelutarvikkeita, sen verran kuin jokaisessa talossa tarvittiin vai muistanko ihan pieleen? Kai siellä oli sokeria, jne. Makeisia ei juuri ollut. Kerrotaan, että mie olin (pikku)veljen vahtina joutunut alakylän suuntaan. Äiti tuli vastaan, ja mie olin julistanut, että talouskaupassa on liklakritsia ja Kalervolla kakat housussa. Muistan, myös kuinka kiiri tieto potkukelkkamäkeen (Andersinin kohdalta Kulma-Kahvilaan päin), että Osuuskaupassa on nekkuja, pennin kappale. (Kirsti Hermunen)
Lähteet: ETELÄ-SAIMAA/ 1935 / 22.08.1935 NO 93, 01.09.1935 METSÄMIES: SUOMEN METSÄNHOITOAMMATTIMIESYHDISTYKSEN AIKAKAUSKIRJA, Luumäen Lehti, Digiarkisto. Hannu Taina, Jouko Pesu, Kirsti Hermunen, Satu Neuvonen, Geni, Luumäen Fotokerho/Paavo Naumanen.