Rusalan tila

Paljon elämää ovat nähneet Rusalan talon seinät ja pihapiiri

Hollitupa- ja kievarielämää voi vain mielessään kuvitella. Tilan maanviljelijöiden elämässäkin riitti työtä ja vilskettä. Viljelysmaat piti hoitaa ja uusia peltoja raivata. Oli karjaa ja hevosia, joista myös piti huolehtia. Lapsia kasvatettiin ja koulutettiin. Talossa toimineet maakaupat toivat lisää 'liikennettä' talon pihapiiriinkin. Kaupan ovi kävi varmasti hyvin joskus kovistakin ajoista huolimatta. Käräjätalonakin talo toimi mm. maakauppias Lensun aikana. Silloin tällöin saivat kuljetettavat rötöstelijät yöpaikkansa Rusalan "putka"talon olkipatjoilla. Toisaalla on kerrottu valtion virkamiesten kortteerauksista talon kammareissa ja vintillä tarkkailuasemaa pitävistä Valpo-miehistä.

Osaa rakennuksesta vuokrattiin usein, pääosin perheille. Merkittävin vuokralainen oli kuitenkin kunta, joka vuokrasi Rusalan tupaa kotiyhteiskoulua varten 1900-luvun alussa.

Sotien jälkeen oli yhdessä tien puolen kamarissa Maanmittauslaitoksen toimisto, missä työskenteli Maija Turkkila.

Ruuhkaisina vuosina Olli Rusanen asui yhdessä äitinsä Lindan ja neljän sisaruksensa kanssa yhdessä yhdeksän neliömetrin huoneessa. 

Tila ja päärakennus

Rusalan tila oli aikoinaan kiinteä osa linnoituskokonaisuutta. Nykyisin Rusalan kiinteistö on historiallinen suojelukohde ja pihapiireineen. Museovirasto on määritellyt Rusalan päärakennuksen kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi rakennukseksi kyläkuvan kannalta. Museovirasto on antanut sille ja sen pihapiirille suojelumerkinnän, joka tarkoittaa sitä, että tila kuuluu historiallisesti suojeltaviin ja säilytettäviin ympäristöihin. Taloa ei saa purkaa ja vain entistävät muutostyöt ovat sallittuja. Se on nykyisen Etelä-Karjalan alueen vanhin olemassa oleva rakennus.

Asuinkäytössä olleen n. 190 m2:n hirsirakenteisen päärakennuksen rakennusvuosi on 1720, jolloin se oli oletettavasti pienempi. Muutoksia ja laajennuksia on tehty sekä 1800-luvulla että 1900-luvuilla. Rusalan noin 4.200 m2:n laajuiseen pihapiiriin kuului myös iso navettarakennus ja 2-kerroksinen aitta ja aikoinaan nk. "putka"talo sekä muitakin pienempiä rakennuksia.

Tuli – hyvä renki, mutta huono isäntä

Talon savupiipuista näkee, että monta tulisijaa tarvittiin taloa lämmittämään varsinkin talvella.
Tulisijoja oli yleensä erilaisia vanhoissa taloissa: keittiön isot puuhellat leivin- ja paistinuuneineen, peltiset pönttöuunit, takkauunit, kaakeliuunit ja muut muuratut pystyuunit.
Voi vain kuvitella, mitä määriä polttopuita piti hevosella vetää metsästä, ensin kaataa puut siellä, sitten työstää pöllit kotitilalla polttopuiksi ja varastoida liiteriin kuivumaan.

Tilan ulkorakennuksia on kohdannut muutama tulipalo, joista ensimmäinen oli Niilo Rusasen aikana vuonna 1913 ja toinen vuonna 2016, kun tila oli jo autio. 

Vuoden 2016 ison navettarakennuksen palon jälkeen pihan ainoaksi ulkorakennukseksi jäi enää vanha kaksikerroksinen aittarakennus. Kaikki muut pienemmät rakennukset oli purettu jo aikaisemmin.

Vakuutusasiakirjan mukaan navetta oli peräisin vuodelta 1880. Ison navetan sisällä oli pienempi hirsinen rakennus, mikä lienee ollut alkuperäinen karjasuoja, jonka päälle Niilo Rusanen on rakentanut isomman navetan 1900-luvun alussa.

2000-luvulla pihapiirin 300-neliöinen navettarakennus oli enimmäkseen tyhjillään, mutta siellä säilytettiin paloa edeltävinä vuosina mm. vanhaa puutavaraa. Kuiva puu saattaa osaltaan selittää tulipalon räjähdysmäistä leviämistä. Navettaan oli varastoitu myös vanhoja maatalousvälineitä ja nostalginen autoaarre Fiat 127. Mikään ei sulje pois myöskään vanhan asekätkön olemassaoloa rakennuksessa.

Kolmas pienempi tulipalo oli päärakennuksessa 1900-luvulla. Savupiipusta tullut kipinä sytytti tulipalon pärekatolle. Se saatiin onneksi sammumaan pian niin, ettei pahempia vahinkoja syntynyt. Tarina kertoo, että Liisa oli huutanut apua niin kovaa, että hänen äänensä kuului pitkälle Marttilantien puoleen väliin.

Talon kuvia eri vuosikymmeniltä