Kauppias ja Nahkuri Anton Mettälä
Kahvila Kieku - Kurppa - Kuosan kauppa
Anton Matinpoika Mettälä (s.1875 k.1937) tuli Luumäelle Taavettiin vaimonsa ja kolmen alaikäisen lapsensa kanssa vuoden 1919 lopulla Vehkalahdelta. Siellä hän toimi ensin useita vuosia liikeapulaisena Villin ja Lankilan liikkeissä. Lankilalta hän osti sitten liikkeen itselleen ja ryhtyi itsenäiseksi kauppiaaksi. Tätä liikettä hän piti siihen asti, kunnes muutti Taavettiin.
Vuonna 1919 Anton ja Helena Mettälä ostivat Antti Linseniltä maatilan Taavetin rautatieaseman läheltä, rautatien eteläpuolelta, Heijaria (entistä Riihelää) vastapäätä. Siihen valmistui pian tilava asuin- ja liikerakennus, mihin Mettälä perusti sekatavarakaupan ja kahvilan sekä aloitti matkustajakotitoiminnan. Talossa istuttiin myös Luumäen käräjäkunnan käräjiä. Kahvila- ja matkustajakotitoiminnan lisäksi Mettälällä oli siellä myös karjaa ja hevosia.
Sittemmin talossa vaikutti kauppias Antti Timonen, joka myi tilan Ida Montoselle ja Elina Kurville, jotka pitivät talossa Lottamajaa. Maire ja Viljo Laukkaan aikana paikka tunnettiin 60–80-luvulla Matkustajakoti Majan nimellä
Vuodesta 1925 lähtien Mettälä toimi myös Pitkänkosken sahan asiamiehenä.
Anton Mettälä oli yksi Taavetin ja Luumäen yhteiskunnallisista vaikuttajista.
Taavetissa hän kuului Kansallisseuran johtokuntaan. Hän otti
ahkerasti osaa vähittäiskauppiasliiton toimintaan. Hän oli Suomalaispuolueen
jäsen ja sittemmin liittyi Kokoomus-puolueeseen. Anton tunnettiin tarmokkaana
ja aloitekykyisenä miehenä, joka köyhästä pojasta oli kohonnut huomattavaksi
liikemieheksi.
Yläkylän kauppatalo rakennettiin 1920-luvulla ja sinne muutettiin alakylästä. Alakylän liiketalo myytiin kauppias Antti Timoselle vuoden 1929 lopussa.
Anton Mettälä keskittyi tämän jälkeen nahka-ala liiketoimintaan.
Taavetin Nahkatehdas Oy perustettiin vuonna 1921, Anton Mettälä oli sen toimitusjohtaja. Nahkatehdas sijaitsi Mettälän talon pihapiirissä. Taavetin Nahkatehtaalla oli myös sahaliiketoimintaa Taavetissa.
Anton Mettälän poismenon 62 vuoden ikäisenä (v. 1937) jälkeen Mettälän liiketoimintaa jäivät jatkamaan Antonin vaimo Greeta Helena Matintytär os. Taskinen (s.1874) ja poika Anton Armas (s. 1907). Antonin kaksoisveli Arvo Veikko menehtyi kolmen kuukauden ikäisenä. Kolmas poika autokoulunopettaja Yrjö Veikko Ilmari (s.1909) muutti myöhemmin Amerikkaan. Mettälöillä oli myös autokorjaamo, patteritehdas ja konepaja Palolammentiellä. Tytär Aili Aino Kerttu Tolvanen (s.1906 k.1993) muutti perheineen Järvenpäähän. Helena Mettälän titteli vuoden 1939 puhelinluettelossa oli "tehtailija". Vuonna 1940 Helena pääsi Luumäen kunnan valtuustoon varajäsenenä mukaan, kun varsinainen edusmies muutti kunnasta
Pihapiiriin erillisessä pienessä nahkurin verstaassa työskentelivät ensin nahkuri Wikström, sitten nahkurit Matti Saari, Toivo Peltonen ja Joonas Jäkälä.
Nahkojen liotukseen käytetyt betonialtaat ovat edelleenkin näkyvissä talon takana olevassa laaksossa Ankkalammen tuntumassa. Armas rakensi Helenalle aivan tien viereen myös lasisen lämmitetyn kasvihuoneen, missä Helena kasvatti kukkia. Helenan ja Armaksen edes mentyä talo jäi oman onnensa nojaan hienoine sisustuksineen kaikkineen ja autioitui. Se rapistui vuosien saatossa ja purettiin pois joskus 70–80 luvulla.
Mettälät itse asuivat talon eteläpäädyssä Ankkalammen puolella. Tarina kertoo, että Mettälöillä oli hienot tyylihuonekalut. Armas Mettälä piti talossa – sen keskiosassa - omaa radioliikettä ja radiokorjauspalvelua. Myös polkupyöriä oli myynnissä. Sota-aikana talon pohjoispäädyssä asuivat Seilot.
Kasvihuoneessa tontin rinteessä Helena siis kasvatti kukkia. Helena on mainittu kukkaviejänä Finnish Trade Rewiew-vientijulkaisussa
vuonna 1938. Armas meni kihloihin ja naimisiin vuonna 1937 taavettilaisen
Onerva Tyllin kanssa. Heidän tiensä kuitenkin erosivat jonkun ajan kuluttua.
Tien toisella puolella olivat naapureina Vihtori Mänttärin valokuvaamo ja Kainlaurit - Helvin kampaamo ja Arvon vaatturinliike. Arvon isä Aatu Kainlauri oli myös vaatturi. Tarinan mukaan hänen yksi vakioasiakkaistaan oli presidenttimme P.E. Svinhufvud.
Elämää Mettälöiden jälkeen
1940-luvulla tuli talon pohjoispäädyn liiketilaan Kieku-kahvila. Sitä pitivät Pipsa ja Hanna Markkanen, Hannu Markkasen vaimo ja
tytär. Tämän jälkeen kauppatiloihin tuli Kuusankosken Osuuskiikkeen myymälä, hoitajana Pentti Kauppi. Myymälä toimi tässä siihen asti kunnes sille valmistui oma uusi liiketalo Marttilantielle vuonna 1953.
Myös Eino Kurppa piti vuodesta 1945 lähtien talossa omaa
kauppaansa ennen uuden oman liiketalon valmistumista Kauppakadulle vuonna 1947. Kauppatila lienee ollut tyhjä muutaman vuoden ajan. Kurpan jälkeen talon liiketilaan tuli ennen 60-luvun alkua monien muistoissa vielä
elävä Airi Kuosan Ruoka- ja Sekatavarakauppa, joka toimi vuoteen 1963. Sijainniltaan pytinki oli erinomaisessa paikassa, kun ajatellaan
nuorten kohderyhmää – kansa- ja keskikoululaisia. Kaupan täyttivät etenkin
väli- ja ruokatuntien aikana monen monet karkkien ja muiden herkkujen ostajat. Kuvia talosta tai
liikkeistä ei ole montaa säilynyt jälkipolville, joten tukeudutaan muisteloihin,
heidän, joiden karkkihammasta koulureissulla tai välitunnilla pakotti.
Muisteloita Ankkalammen laitamilta
Kurpan Erkin muistelo vuokrakaupan ajalta: Vuokrakauppaan liittyy erityinen episodi. Äitini oli viimeisillään alkuvuonna 1947. Isäni oli käymässä sukulaisissa Perniössä, Länsi-Suomessa. Tätini hoiti kauppaa joidenkin apulaisten kanssa. Kauppaan kuului pienehkö myymälähuone, varastohuone ja joku pieni hellallinen huone. Niitä lämmitettiin puu-uuneilla. Syttyi tulipalo jostain muurin halkeamasta. Palokunta sai homman hoidettua, mutta savu vaurioitti monia tavaroita. Silloin porukat olivat olleet sitä mieltä, että nyt etsitään piilossa olevat tavarat. Eipä niitä kuitenkaan ollut. Sodan jälkeen oli pulaa kaikesta mm. rautanauloista. Ihmiset kuvittelivat, että kaupoissa oli piilossa tavaraa ja niitä myytiin vain tutuille jne. Tuo tulipalo oli kaiketi kova takaisku velkarahalla aloittavalle kauppiaalle. Lisäksi rahaa kului uuden kauppatalon samanaikaiseen rakentamiseen alakylälle. (Erkki Kurppa)
Hannele Valkonen muistaa hyvin yksityiskohtia: Karkit olivat heti ovesta vasemmalla, peräseinällä mm. kahvit, ne myytiin papuina mitkä jauhettiin sitten ostettaessa kaupassa. Ihana tuoksu. Samalla seinällä kuivatavarat ja lattiatasolla oikealla maitotonkat. Ovesta oikealla seinän puolella oli leikkeletiski. Airi lopetti kaupan 60-luvun alkuvuosina, ehkä 1963 ja muutti Ruokolahdelle poikansa kanssa. Aira asui poikansa Karin kanssa meidän yläkerrassa. Kari asui meillä lukukauden loppuun.
Kaupassa kävin usein äidin asioilla. Usein kansakouluaikana sain käydä aamulla ennen koulun alkua hakemassa vadelmalimskaa käsityöpäivinä evääksi. Ruisleipäeväät, välissä makkaraa ja juomaksi vadelmalimua - ei ollut mitään parempaa 💜. Maito oli ensin irtotavaraa, myöhemmin se oli ruskeassa pullossa. Nallekarkkeja sai pennillä. Sellaista kauppaa kaipaan. (Hannele Valkonen)
Olen käynyt ostoksilla monesti Kuosan kaupassa. Myöhemmin, kun kauppaa ei enää ollut rakennuksessa, käytiin välitunnilla röökillä. Muutenkin jännittävä rakennus täynnä kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa. (Kari Valkonen)
Kuosan kaupasta nallekarkkeja ostin isompien poikien mukana. Myöhemmin, kun talo oli jo purettu ja kivijalka kellareineen jäljellä, löydettiin Ilpo Okkolan kanssa sieltä kivien takaa jonkinlainen ase (pikakivääri?). Mietittiin, mitä tehdä asian kanssa ja varmaan molemmat puhuttiin sitten kotona asiasta ja seuraavana päivänä sitä asetta ei enää löytynytkään. (Jouko Pesu)
Taavetin Nahkatehtaan tarinaa ja vähän myllystäkin
Armas piti radio- ja polkupyöräliikettä yläkylän talossa. Veikko oli autokoulunopettaja. Autokoululla oli liiketila Heikinheimon talossa
Kauppakadun varrella. Veikko lähti Amerikkaan.
Lähteet: Pertti Mänttäri, Luumäen Fotokerho ja Paavo Numanen, Tuija Nyberg, Erkki Kurppa, Hannele Valkonen, Luumäki-ryhmä Facebookissa, Kansalliskirjaston Digiarkisto.