Luumäen Palokunta vuosina 1867-1948
KUNNALLISLAUTAKUNTA - PALOASIAMIES - PALOAPUYHTIÖ
Vuonna 1867 tammikuussa pidettiin Luumäellä kuntakokous Viipurin läänin määräyksestä. (Vuotta 1867 vanhemmat asiakirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa.). Saman vuonna perustettiin Luumäelle kunnallislautakunta, jonka yhtenä tehtävänä oli kunnan yhteisen hyödyn eli palotoimen valvonta. Kunnallislautakunta maksoi vuonna 1880 Elias Montoselle asioimispalkkaa Lindströmin palojutusta.
Vuonna 1896 tammikuun 9. pv palkattiin kuntaan vuosiksi 1896-1898 paloasiamieheksi räätäli Matti Pötry Kirkonkylästä.
Vuonna 1897 kuvernööri vahvisti ohjesäännön Luumäen Paloapuyhtiölle. Huhtikuun 24. päivänä paloasiamies Pötry kävi Viipurissa hakemassa paloapuyhtiön säännöt, jotka sitten jaettiin kuntalaisille.
Vuonna 1898 valittiin Pötry edelleen jatkamaan paloasiamiehenä vuosina 1899-1901.
VPK-liikkeen alku Luumäellä vuodesta 1910
VPK-liike tuli Luumäelle vuonna 1910. Pöytäkirjan mukaan palokunnan perustamiskokous pidettiin elokuun 6. päivänä 1910 Taavetissa Joukolassa, joka silloin oli Suomalaisen Seuran talo.
Elokuun kokous oli kutsuttu kokoon lähestyvän kesäjuhlan vuoksi. Palokunnan säännöt oli silloin jo laadittu ja lähetetty vahvistettaviksi Viipurin läänin Kuvernöörille. Kesäjuhla tuotti alkupääomaa 552 markkaa. Kokouksen ohjelmassa oli puhe ja näytöskappale Joukolassa sisällä sekä urheilua ulkona. Syksymmällä päätettiin jatkaa varojen kokoamista listakeräyksin ja iltamin.
Tässä elokuun kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti Manu Punkkisen ehdotus väliaikaisen toimikunnan valitsemiseksi VPK-asiaa hoitamaan siksi ajaksi, kunnes saadaan säännöt vahvistetuksi VPK:n toimintaa varten. Toimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi A. Kiukas, kirjuriksi Verner Latva ja jäseniksi Toivo Muttonen, Manu Punkkinen, Eevert Kunttu ja Ville Räsänen sekä varajäseniksi Taneli Laukas ja Niilo Rusanen.
Valittu toimikunta toimikin ripeästi. Jo kahden kuukauden kuluttua lokakuun 3. päivänä VPK:n vuosikokouksessa luettiin Viipurin läänin Kuvernöörin vahvistamat säännöt ja ryhdyttiin niiden johdosta virallisiin vaaleihin. Tässä vaalissa tuli valituksi VPK:n päällikköksi poliisi Aatu Pukki (myöh. Päivärinta) varalle A. Kiukas. Johtokuntaan puheenjohtajaksi valittiin Ville Räsänen ja jäseniksi Niilo Rusanen, A Österholm, Pekka Mikkonen, A Kiukas, Toivo Muttonen ja Verner Latva sekä varalle Väisänen ja Punkkinen.
Päälliköiden Pukki ja Kiukas toiminta-aika muodostui lyhyeksi, koska yleinen kokous oli valinnut jo 21.5.1911 ylipäälliköksi Toivo Muttosen ja varapäälliköksi A. Österholmin. Österholm muutti pois paikkakunnalta.
Vuonna 1912 valittiin vuosikokouksessa Toivo Muttosen seuraajaksi leipuri Ville Räsänen, joka hoiti palopäällikön tehtävää (vuosia 1914, 1916 ja 1917 lukuun ottamatta) aina vuoteen 1938.
Toimintaan tarvittiin rahaa
Ensimmäisinä vuosina keskityttiin varainkeräykseen. Toiminnan alettua oli innostus asiaan hyvin voimakas, ja niin kuin aina alussa, rahaa ei ollut lainkaan. Palokaluston saannin turvaamiseksi päätettiin jo perustavassa kokouksessa 6.8.1910 perustaa huvitoimikunta juhlien ja arpajaisten järjestämistä varten. Iltamatalon saannin vaikeuden takia juhla järjestyi vasta 13.11.1910. Ohjelmassa mainitaan näytöskappale "Maantien varrelta", pukutanssia, esitelmä ja yleistä tanssia. Näihin aikoihin pyrki myöskin naisliitto palokunnan kanssa yhteistyöhön lähinnä juhlien ja arpajaisten järjestelyyn, mutta silloiset säännöt estivät tämän "liekkisiskojen" ja palokunnan yhteistoiminnan.
Huvitoimikunnan vauhtiin päästyä järjestettiin aграјаisiа, päiväjuhlia, perheiltamia ja urheilukilpailuja.
Tällaisia juhlia, arpajaisia ja iltamia, joissa ainakin osassa oli urheilua, oli pöytäkirjojen mukaan vuosien 1910-1917 aikana ainakin 14 kappaletta.
Yksistä arpajaisista tarina kertoo, että jatkoapajaisten jälkeen pidetyssä kokouksessa 11.9.1911 päätettiin myydä huutokaupalla mm. päävoitto "härkä ja muutakin rihkamaa", koska niille ei löytynyt lunastajaa.
Välineistön hankintaa vuosina 1911-1816
Palon sammutuksessa on sammutuskalustolla ratkaiseva merkitys. Ensimmäisenä päätettiin hankkia VPK:lle 3 seiliä, jos hinta on kohtuullinen. Seili on eräänlainen kasteltava suojavaate, joka levitettiin palavan ja palon viereisen suojeltavan rakennuksen välille. A Österholm päätettiin lähettää Viipuriin valtion varastolle 16.5.1911 kauppatiedusteluille.
10.11.1911 tehtiin hankintapäätös. Ostettiin paloruisku Fig 6, joka maksoi 700 mk, 3-osaiset tikapuut, yksi seili sekä palotorvi. 3. 5.1912 päätettiin teettää sepällä ruiskurattaat. Rattaat olivat palokunnan ensimmäinen paloajoneuvo tarvittavine lisävarusteineen. Hankittiin kankainen vesisäiliö sekä ostettiin 10 kpl ämpäreitä, kaksi kirvestä ja rautakanki ja silloin oltiinkin jo liikkuva sammutusyksikkö. Nämä kaikki maksoivat yhteensä 850 mk.
Seuraavaksi päätettiin hankkia virkapuvut, mutta ne piti jokaisen itsensä kustantaa. Arvomerkit kustansi VPK.
Palokunnan välineistö tarvitsi kalustosuojaa ja niinpä 13.12.1912 valittiin H. Saarinen ja Ville Räsänen ottamaan selvää tonttimaasta. 9.1.1913 päätetiin vuokrata Taavetti Punkkiselta 10x25 metrin maa-alue (nykyisen talouskaupan vastapäätä) palokalustosuojan rakentamiseksi. Tarvikkeet kyseiseen suojaan koottiin iltamatalkoilla, joihin pääsylippu oli joko yksi markka tai yksi hirsi. Seuraavaksi päätettiin 12.10.1913 hankkia palokello. Kesällä 1913 pystytettiin palokalustohuone karttuvan välineistön suojaksi Taavetti Punkkiselta vuokratulle maapalalle tien varteen Taavettiin, lähelle asemaa. Samana syksynä hankittiin palokello rakennuksen torniin. (Luumäen Historia)
Sammutusveden puute havaittiin seuraavaksi ja sen saannin varmistamiseksi isäntien kanssa pidetyssä kokouksessa sovittiin jako Taavetin läheisyydessä niin, että I alueeseen tulee "yläkaupunki", II alueeseen "alakaupunki", III alueeseen Lavi, Pakari ja Heimalan kylä ja IV alueeseen Tainan kylä ympäristöineen. Kaikkiin alueisiin valmisti T. Hannula veden kuljetusta varten vesisäiliön, jotka otettiin vastaan 20.6 1914.
Vuonna 1916 hankittiin voimakasääninen palotorvi (sireeni).
Voi vain kuvitella, miten paloja saatiin sammutettua tai sitten ei, kun käytössä oli yllä kuvattuja palonsammutuskalustoja, jotka kuljetettiin palopaikalle kantaen ja/tai hevosen kärryillä. Avainroolissahan olivat tietenkin avuliaat kyläläiset, tavallisesti kaivosta nostettu vesi ja ämpärit.
Kansalliskirjaston digiarkiston aarteista löytynyt muutama uutinen Taavetin tulipaloista vuosina 1913-1917.
1912: Maanviljelijä Niilo Rusasen ulkorakennukset paloivat. Mukana meni paljon maanviljelyssä käytettyä kone- ja muuta irtaimistoa.
1915: Leena Holtarin omistama asuinrakennus paloi poroksi. Talossa asunut Elias Punkkinen menetti kaiken irtaimen omaisuutensa.
1915: Murhapoltoksi epäillyssä Manu Saareksin Saareksissa sijaitsevassa palossa tuhoutui hänen turverehukatos kuivine turverehuineen.
1917: Luumäen kunnanlääkäri Corellin sotilassairaalan varastohuoneen ja sikalan palonsammutukseen heräsi Taavetin väki aamuyöstä palokunnan, palotorven ja kellojen hälyttäessä. Uuttera sammutusväki sai palon sammumaan. Corell menetti kuitenkin kolme sikaansa ja kirjojansa ja muuta irtainta omaisuuttansa.
VPK-hengen nousu ja lasku
Taavetin VPK:lle saatiin säänöt vuonna 1916. Luumäen Taavetin vapaaehtoiselle palosammutus- ja korjauskunnalle sopivat vieläkin periaatteessa palokunnan toimenkuvaan, sillä niiden ensimmäisessä pykälässä sanotaan:
"Luumäen Taavetin vapaaehtoinen palokunta on yhteys, johon kuuluu kylän menestystä harrastavia miehiä, jotka ovat vapaaehtoisesti suostuneet parhaan voimansa mukaan sattuvissa tulipaloissa auttamaan sammutustyötä, pelastamaan henkeä ja omaisuutta",
Jäsenten velvollisuuksista säännöissä mainitaan, että "työtätekevät jäsenet ovat velvolliset väsymättömällä innolla ja uutteruudella ottamaan osaa kunnan harjoituksiin ja olemaan avullisina sattuvissa tulipaloissa".
Eräänlaisena palokunnan alaosastona on kuuleman mukaan toiminut ensin Yritys-niminen urheiluseura ja sen jälkeen Uusi Yritys.
Juhlapäivin ohjelmasta hiukan: Yhdet juhlat alkoivat klo 3 i (pöytäkirjojen mukaan). Ohjelmassa oli torvisoittoa, puhe, lausuntaa, esitelmä, kertomus ja satukilpailu. Toisessa tapahtumassa oli urheilukilpailut arpajaisineen klo 6 i ja vielä iltamat päälle klo 9 i. Iltamissa oli ohjelmassa näytöskappale, väliajalla kuplettikilpailu ja lopussa ilotulitus ja tanssia.
Kun näin voimakkaasti alkoi VPK henki elää, on selvää, että varojakin alettiin saada. Tätä innostusta kesti maan itsenäistymiseen asti. Vuoteen 1917 mennessä oli pidetty 47 erilaista varsinaista, ylimääräistä ym. toimikunnan kokousta. Palokunnan toiminnasta seuraavina vuosina on ainoastaan pöytäkirjat kokouksista helmikuussa 1919 ja kahdesta kokouksesta kesäkuussa 1923.
VPK:n toiminnan tuntuvaan hiljentymiseen lienee osaltaan vaikuttanut vuonna 1920 perustettu Luumäen Pojat, joka hoiti perustamisvuotensa jälkeen voimistelun ja urheilun tarpeet.
VPK:n pöytäkirjoja löytyy 1930-luvulta, mutta vain vuosikokouksista vuosilta 1933, 1935, 1936, 1937 ja 1938. Lieneekö sodan uhka taas piristänyt, kun pidettiin kolme kokousta ja vuonna 1939 kaksi. Tähän VPK:n pöytäkirjat loppuvat.
Aate oli käyttänyt alkupuhtinsa loppuun. Pian VPK nukahti runsaaksi vuosikymmeneksi. Jos välineet vielä olivat kunnossa, niitä käyttivät hädänalaiset tarpeen tullen. (Luumäen Historia). Seurojen talon hankintaa suunniteltiin jo helmikuussa 1919, jolloin oli tarkoitus palokunnan, maamiesseuran, nuorisoseuran ja Luumäen kansallisen edistysmielisten yhdistyksen kanssa saada yhteinen talo. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.
Maan itsenäistymisen jälkeen oli VPK:n puheenjohtajana jääkärikapteeni, aluepäällikkö Taavi Taina ja jäseninä Väinö Karhu, Aatu Pälvärinta, Karl Lindqvist, Taavetti Punkkinen ja Viljam Hietamies.
1930 luvulla VPK:ta luotsasivat Toivo Heijari, Väinö Kurvi, Oiva Pukki, Erkki Neulanen, Eetu Honkio ja Taavi Taina.
Uudet tuulet
puhaltavat - Luumäen kunta mukaan
PALOJÄRJESTYS - PALOLAUTAKUNTA
Palolaki, joka tuli voimaan vuonna 1933, velvoitti kunnat perustamaan palolautakunnan, järjestämään sammutustoimen ja laatimaan palojärjestyksen (Luumäen Historia). Palojärjestys käsittää kunnan omat ohjesäännöt.
Vuonna 1934 hankittiin uusi palosireeni. Palokalustosuojaa korjattiin vuonna 1935 ja vielä korjauksen jälkeenkin todettiin palokellon kuuluvuus heikoksi. Myös kalusto todettiin useaan otteeseen 1930-luvulla vähäiseksi, jota varten yritettiin myös palokunnan varojen hankintaan saada piristystä, mutta huonolla menetyksellä. Syksyllä 1935 yritettiin kerätä taas jäseniä, mutta sekin onnistui huonolla menestyksellä. Aika alkoi olla kypsä kunnan astumiselle tällekin näyttämölle. (Luumäen Historia).
Kuntaan perustettiin Palolautakunta vuonna 1938 ja valittiin sille jäsenet. Jäseninä olivat vuosina 1935-1937 Toivo Heijari, Väinö Kurvi ja E Lindströn, varalla Erkki Ruohola ja Oiva Pukki - lähes samat henkilöt kuin VPK:ssa. Tämä lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että VPK:n pöytäkirjat loppuvat 7.2.1939 pidetyn kokouksen kirjaamiseen. Vielä tämän kokouksen viimeisen pykälän mukaan aiottiin silloinen Heimalan VPK yhdistää Taavetin VPK:hon. Tämän jälkeen ei muuta mainittavaa tapahtunut kuin, että 30.11.1945 luovutti Toivo Heijari VPK:n varat kunnalle.
Näin koko palotoimi ohjattiin palolautakunnasta käsin ja päästiin myös palokalustohankinnoissa käyttämään kunnanvaltuuston myöntämiä määrärahoja.
Vuonna 1936 Ville Räsänen oli myös Luumäen Palovakuutusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.
Vuosiksi 1938-1940 kunnanvaltuusto valitsi Palolautakunnan jäseniksi Väinö Kurvin, Toivo Heijarin ja Eetu Honkion, varalle Mauno Karhun ja T Punkkisen.
Vuonna 1938 oli VPK todennut tarpeelliseksi mm. palosireenin ja moottoriruiskun hankinnan. Palolautakunta päätti 19.7.1938 hankkia moottoriruiskun. Seuraavaksi hankittiin vähäiset määrät paloletkuja ja muuta pienempää kalustoa. Sähkökäyttöinen palosireeni hankittiin vuonna 1942. Sota-aikana todettiin lämmin kalustosuoja tarpeelliseksi ja sellainen vuokrattiin Helmi Pesulta (myöh. Andessin) 14. 6.1945, vuotta myöhemmin Toivo Heijarilta. Seuraava merkintä on avonaisen letkutornin rakentamisesta kunnan varaston luo 9.6.1947.
Vuonna 1938
liityttiin Suomen Yleiseen
Palokuntaliittoon.
Palokunnalle hankittiin moottoriruisku.
PALOLAKI - PALOPÄÄLLIKKÖ – NUOHOOJAT – PALOPIIRIT - SAMMUTUSPÄÄLLIKÖT
Vuonna 1939 tuli siis voimaan Palojärjestys ja Palolaki oli jo voimassa. Kunta palkkasi vuoden 1939 alussa VPK:n hoitamaan palontorjuntaa kunnan hankkimilla välineillä. Sopimuksen velvoitus ja kunnan tuki panivat palomiehiin ryhtiä. Tuohon aikaan oli palokuntia olemassa Taavetin lisäksi ainakin Heimalassa; se yhdistettiin Taavetin palokuntaan.
Luumäen kunta julisti hakuun vuonna 1939 palopäällikön toimen sekä kahden nuohoojan paikat. Kunnan palopäälliköksi valittiin Väinö Kurvi (1939) ja varalle Matti Kontula (1939-1945). Myös valittiin rakennusasiantuntija: K. Lehtinen.
Kunta jaettiin seitsemään palopiiriin. Ja mukaan tulee entisten Taavetin Kangasvarren ja Kannuskosken piirien lisäksi seuraavat piirit: Viuhkola, Pukkila, Haimila ja Heikkilä. Sammutuspäälliköiden palkkioksi määrättiin 200 mk vuodessa ja sammutuspäälliköiksi vv. 1939-1941 valittiin Marttilan piiriin Arvo Laapas, varalle Erkki Vainikka, Kangasvarren piiriin Matti Kontula, varalle Toivo Hietamies, Kannuskosken piiriin Toivo Mankki, Viuhkolan piiriin Toivo Hermunen, varalle Anton Rämä, Pukkilan piiriin Toivo Pukki, varalle Jalmar Pukki, Haimilan piiriin Toivo Punkkinen, varalle Väino Taina, Heikkilän piiriin Väinö Rautava, varalle Edvard Musto.
Yksi palopommi osui myös Timosen Hannula-taloon. Se sytytti talon, navetan ja muut ulkorakennukset. Koko tila paloi maan tasalle. Karja menehtyi, ihmiset onneksi säilyivät. Talossa oli vain yksi palvelija kotona. Hän onnistui hyppäämään suojaan tien toisella puolella olevaan ojaan, kertoo Eini Karhu. Taas oli aloitettava alusta. Timonen ei kuitenkaan luovuttanut.
Sota-aika oli pommitusten vuoksi työteliästä aikaa palomiehille
Taivaalta vuosina 1939-44 pudonneet pommit tekivät tuhoaan myös Taavetissa.
Perjantaina joulukuun 1. päivänä 1939 keskipäivällä. Talvisodan toisena päivänä pommikone pudotti ainakin kuusi räjähdyspommia ja ampui konekiväärillään. Nahkatehdas kärsi vaurioita, samoin ainakin rautatien viestiyhteydet.
Sodan loppuaikana pommitukset näyttävät keskittyneen Taavettiin. Pahin tuho koitui kahden palopommin osumisesta Taavetin osuuskaupan liike- ja asuinrakennukseen aseman kupeella.Osin kaksikerroksinen liikerakennus tuhoutui puurakenteisena nopeasti. Rautatien toisella puolella tuhoutui kauppias Antti Timosen tila. Myöhään sunnuntai-iltana 18.2. paloi KOP:n pankkitalo palopommista. Heijarin talon toinen asuinrakennus sekä useita ulkorakennuksia aseman eteläpuolella paloi seuraavana päivänä, samalla kun leipuri Ville Räsäsen asuinrakennus tuhoutui lähes kokonaan. Heijarista paloi vielä riihi sisältöineen tiistaina.
Hannu Suoknuuti muistelee Taavetin osuuskaupan paloa kirjassa Sotamuistoja Luumäellä
Yksi palopommi oli mennyt Osuuskaupan seinästä sisään ja sytyttänyt kaupan. Palopaikalle oli tullut miehiä läheiseltä rautatieasemalta ja he saivat kaupassa olleella hiekalla palon sammumaan. Kauppa oli kuitenkin täynnä savua. Avotulta ei näkynyt missään. Tuli kyti kuitenkin talon vintillä.
Kauppaa alettiin heti tyhjentää ja kangaspakat saatiin ulos. Paikalle tuotiin myös paloruisku ja Heijarin kaivosta alettiin kantaa ämpäreillä vettä pumpattavaan ruiskuun. Kaupan päädyssä oli palokunnan huonot tikkaat. Hannu kiipesi niitä pitkin ylös, rikkoi ikkunan ja meni sisään. Hannu heitteli sitten ikkunasta tavaraa alas, mm. radion ja naisten vaatteita. Välillä piti hengittää ikkunasta raitista ilmaa, huone kun oli savua täynnä. Sitten Hannu tuli alas ulkona olevien miesten vaatimuksesta.
Palokunta ruiskutti vettä ja Heijarin kaivo tyhjeni. Ämpäriketju siirtyi tyhjentyneeltä Heijarin kaivosta aseman kaivolle ja vesi loppui sieltäkin. Enää ei oikein tiedetty mitä pitäisi tehdä. Palo-päällikkönä oli silloin Kontula. Hän kiipesi kaupan katolle ja alkoi rautakangella hakata peltikattoon reikää sillä seurauksella, että katto aukesi ja liekit hulmahtivat korkealle ylös. Kontula tuli alas.
Tuli tuhosi lyhyessä ajassa vasta muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneen, tilavan ja käytännöllisen keskustoimipaikan perustuksiaan myöten.
Vuonna 1939 hankittiin uusi moottoriruisku Esa n:o 4 varusteineen.
1939 Artikkeli KARJALA-lehdessä /1939 30.03.1939 NO 86
KUNNALLINEN PALOSUOJELU
toteutettava pikaisesti myös Luumäen kunnassa. Palopäällikön vaali jo toimitettu
Uuden palosuojelulain mukaan ovat kunnat ja itsehallintoalueet joutuneet ottamaan hoitoonsa ja valvontaansa myös alueensa palosuojelun. Niinpä myös Luumäen kunnassa on kunnan elimien taholta ollut pakko kiinnittää kysymyksen järjestelyyn huomiota. Kunnan palosuojeluohjesääntö on kyllä vahvistettu jo syksyllä 1926, mutta sen jälkeen on palosuojelulautakunta toiminut liian hitaasti, joten asia jää vietäväksi lopulliseen päätökseen vasta palosuojelulain edellyttämän määräajan viimeisenä vuonna. Tästä palosuojelukysymyksestä on Luumäen kunnantoimisto kertonut Karjalan edustajalle seuraavaa:
Luumäki kyllä sinä onnellisessa asemassa, että pitäjässä on VPK, joka jo on toiminut vuosikymmenien ajan. Tämä VPK tulee vastedeskin toimimaan ns. keskuspalokuntana, joka saa alaosastonsa Kannuskoskelle ja Kangasvarrelle. Alaosastojen lukumäärää tullaan ilmeisesti lisäämään vielä kahdella, sillä Haimila ja joko Viuhkola tai Sarkalahti saavat oman osastonsa
Vuodesta 1937 lähtien on Luumäen kunta huomattavasti auttanut VPK:ta, jolle kunta syksyllä 1938 hankki moottoriruiskun. VPK:n keskusosastossa on nykyisin 40 jäsentä ja jokaisessa osastossa miehiä noin ryhmän verran, joten koko miesvahvuus nousee 60-70 mieheen. Kalustoa järjestetään jossain määrin myös alaosastoihin, joissa sammutustöitä johtamaan määrätään omat sammutuspäällikkönsä. Luumäen palosuojelulautakunta on vitkastellut asian lopullisessa järjestämisessä. Tällä hetkellä on tosin jo menemässä ratkaisuun kunnallisen palopäällikön toimen täyttäminen, Toimen hakuaikakin on päättynyt, ja palosuojelulautakunta on suorittanut vaalin, mutta kunnanvaltuusto ei ole vielä ennättänyt vahvistaa tätä vaalia. Palopäällikkö tulee toimimaan koko kunnan palosuojelun yleisjärjestäjänä.
Taavetin maaseudun tapaisia tiheitä asutuskeskuksia ei kylläkään muita kuulu Luumäen kunnan alueeseen, eikä myöskään Taavetissa ole viime vuosina sattunut suurempia tulipaloja tämän seudun palovaarallisuudesta huolimatta. Tämä mainittu seikka ei kuitenkaan pienimmässäkään määrässä vähennä kunnallisen palosuojelun pikaisen toteuttamisen välttämättömyyttä myös Luumäen kunnassa.
40-luvun tapahtumia
Vuonna 1940 Hankittiin 10 kpl kaasunaamareita ja suojapukuja sekä uusi ruisku.
Vuodesta 1942 lähtien Taavetissa oli palosireeni.
Vuonna 1946 Saatiin ensimmäiset lämpimät palokalustotilat.
Vuonna 1947 läänin palotarkastaja kävi
Luumäellä tutustumassa palotoimeen ja seuraavana vuonna 1948 kunta palkkasi ensimmäisen
Luumäen puolivakinaisen 20 miehen vahvuisen palomiehistön.
