LuPo - Luumäen Poikien Jääkiekkohistoriaa

Ensimmäiset kunnon pelivaatteet.

1960-luvun lopulla pelaajat tulivat pyytämään Sulon apua pelivaatteiden hankinnassa. Siihen asti oli käytössä lähinnä verkkarit ja pahvia housujen sisällä suojuksena.

Sulo kyseli ensin pankkien johtajilta ja huoltoasemilta, ei tärpännyt. Paavo Piensalmi oli osuuskauppa Ukonmaan hallituksen puheenjohtajana. Hänelle ehdotettiin, että mainos selkään ja kauppa hankkisi vaatteet. Ehdotus meni läpi. Sulo kutsuttiin konttorinjohtajan huoneeseen. Ukonmaa osti paidat ja housukankaat. Eila Heimala tilasi housukankaat. Sulo oli saanut mainoksen paidoista ja soitti Rauman jääkiekkotarvike-liikkeeseen toimitusjohtaja Talviolle. Esiteltyään itsensä, että on Taavetista, kysyi Talvio ensimmäiseksi: "Mitäs sille Vainikan Kallelle kuuluu?", Hän oli ollut Heimalassa kortteerissa Kallella ennen kotiuttamista. Lupasi sitten tutuille paidat vähän halvemmalla. Ne tulivat kuitenkin sen verran kalliiksi, että housut teetätettiin paikkakunnalla räätäli Häkämiehellä. Sulo tilası mallihousut piirivalmentajan vinkistä yhdeltä Lappeenrannan pelaajalta. Yhdet housut tehtiin ja malli lähetettiin takaisin omistajalleen. Pelivaatteet luovutettiin pelaajille juhlallisessa tilaisuudessa.

60-luku

1960-luvun lopussa LuPo pelasi alue- ja piirisarjoissa Etelä-Karjalassa. Lupolaiset olivat yleensä sijoilla 3. tai 4. LuPo voitti oman sarjansa vuonna 1969. Muita joukkueita olivat mm. PePo ja SaiPan ja Ketterän kakkosjoukkueet.

LuPon valmentajana toimi Ossi Hyyrynen ja hän oli myös joukkueen ykköspelaaja. Veljesporukoitakin oli. Hyyrysen veljeksistä pelasi parhaimmillaan neljä joukkueessa. Sitten oli mm. Sairaset, Tainat ja Aaprot. Samat pojat pelasivat sitten kesällä jalkapalloa.

Sarjat alkoivat joulun seutuvilla. Pakkasraja oli -25 astetta. Vain pari peliä jouduttiin perumaan pakkasen takia. Jalat ja sormet olivat usein pelaajilla jäässä pelin jälkeen.

Vuonna 1968 tuli kypäräpakko Kaikilla ei niitä kuitenkaan ollut, ja erotuomarit joutuivat siitä huomauttelemaan. Lappeen pelaajilla oli yteensä viisi kypärää, joita sitten vaihtoivat vaihdossa.

LuPo:lla oli viisi hyvää pelikautta. Sitten pelaajien tiet erkanivat omille teilleen, kuka meni töihin, kuka kouluun. Oli yksi vuosi, jolloin ei ollut jääkiekkojoukkuetta ollenkaan.

70-luku

1970-luvulla kunta rakensi jääkiekkokaukalon. Se paransi huomattavasti tilannetta. Kaukalo sai olla paikallaan. Pelaajat joukkoineen rakensivat itse vaihto- ja jäähypenkit ja niiden ympärille seinät ja katon. Mainosten maalauksessa kunnostautui erityisesti Tapani Pukki, joka myös kokosi sen aikaisen, uuden joukkueen lukion poikien kanssa.

Joukkue pelasi kolmannessa ja neljännessä divisioonassa. Sitten sekin joukkue hajosi.

1970-luvun lopulla saatiin kovia vahvistuksia joukkueeseen: Reijo Tanskanen laittoi RUK:n seinälle Haminaan ilmoituksen halukkaista pelaajista. Raumalta tuli kaksi poikaa ja yksi Helsingistä. He kysyivät, että missä se Luumäki on?. Jo se nimi nauratti, ja sitten vielä tuo Taavetti-nimikin.

Pelejä oli mm. Ruotsinpyhtäällä, Haminassa, Savonlinnassa, Lappeenrannassa ja Lemillä.

Pelimatkat kuljettiin omilla autoilla ja myöhemmin Sunin linja-autolla.

Sulo toimi joukkueessa mm. huoltohommissa, kirjurina ja kuuluttajana. Hän kirjoitti Luumäen lehteen tuloksia. Yleensä palstatilaa oli n. 10 cm, mutta kerran hän sai 2 sivua, kun junnarijääkiekon aluekilpailuissa LuPo voitti kaksi sarjaa.

Julkkisjoukkue ZOOM kävi pelaamassa LuPoa vastaan. Ottelu oli hyvin huumoripitoinen.

Seuraavaksi aamuksi piti olla jo juttu lehteen. Päätoimittaja kävi välillä kurkkaamassa, että mitä työ oikein nauratte, toimittajat yrittivät tehdä mahdollisimman hauskaa juttua ja taisi se sitä ollakin. Se luettiin seuraavana päivänä radiossa.

Aiheen historiatietoon en ole missään törmännyt. Myös Jari Saaresti, nykyinen Lupon jääkiekkojaoston puheenjohtaja, vahvisti että dokumentoitua tietoa ei seuralla alkuajoista ole. Meikäläisenkin teksti perustuu pelkkään muistiin. Allekirjoittaneen mielenkiintoa ja perspektiiviä aiheeseen lisää se, että työurani tein kansainvälisen ja kansallisen urheilukaupan johtotehtävissä ja lisäksi olin aluksi valmentajana ja myöhemmin joukkueen johtajana nuoremman poikani kulkiessa pääkaupunkiseudulla koko junioriputken läpi 6 vuotiaasta A-nuorten SM-liigaan.

Taavetissa luistelu aloitettiin todellisella luomutouhulla Palolammen jäällä, jota silloin kutsuttiin Ankkalammeksi. Kun itse aloitin luistelua opettelemaan 50-luvun lopulla, oli Taavetissa paljon suurten ikäluokkien lapsia ja lammen jää oli täynnä luistelijoita. Sulassa sovussa olivat siellä mailapelaajat ja luistelijat. Mikään virallinen luistelupaikka sääntöineen se ei ollut sen enempää, kuin että harvakseltaan palokunta jäädytti jäätä ja koulun liikuntatunnillakin sitä käytettiin. Lumet aurattiin itse. Syksyllä uskaliaimmat menivät jäälle liian aikaisin ja pulahtamisia sattui. Muistan kun Räikkösen Masa, joka oli isokokoinen kaveri, pulahti ja tilanne näytti jo uhkaavalta, mutta kyllä hän sieltä lopulta pääsi ylös. Tämän jälkeen ensimmäiset sanat häneltä oliva: "...kele tupakat kastu". Pukukoppina toimi kaadettu puunrunko, valaistuksena kahvila Kulman ikkunoista ja läheisen tien jonkinlaisesta katulampusta tullut valonkajo, mutta tunnelmaa ja intoa oli. Silloinhan luistimina olivat aluksi "nurmekset" eli hiihtokenkiin kiinnitettiin irtoterät.

Mailapelinä oli yksinomaan jääpallo. Mailat olivat useimmilla omatekoiset. Sitten saatiin jopa Taavetin Osuuskaupasta Kaukaan valmistamaa vanerimailaa, mikä oli iso parannus. Parhaat jääpallomailat olivat ruotsalaiset Sirius ja Vesta. Ne piti hakea Lappeenrannasta. Sitten vuoden 1961 paikkeilla lammen jäälle ilmaantui Tampereelta paikkakunnalle muuttanut Kulmalan Teemu jääkiekkomailan ja kiekon kanssa. Hän sai heti lempinimen "lätkäteemu". Jo saman talven aikana tapahtui täysmuutos, kaikki aloittivat pelaamaan kiekkoa. Taas aluksi tehtiin mailat itse, eihän niistä kestäviä tullut vaikka niitä saatiin tehdä koulun veistotunnilla. Parhaat mailat teki Poutasen Manu. Heillähän oli jo silloin huonekalu- ja puusepän liike. Ensimmäiset tehdasvalmisteiset mailat olivat Kaukaan Fighter-merkkisiä. Muita merkkejä muistan olleen Koho ja Toronto. Mitään suojuksia ei alkuun ollut. Itse kyhättiin aluksi säärisuojia. Minulle nahkuri Ojala aseman seudulta teki jonkinlaiset viritelmät.

Ensimmäisen jääkiekko-ottelun pelasin ottelussa Miehikkälä-Taavetti noin vuonna 1962. Tätä peliä ei pelattu vielä LuPon nimissä. Miehikkälässä oli jo silloin kaukalo. Taavetissakin tapahtui sen verran edistystä, että näihin aikoihin kunta alkoi ylläpitää luistelukenttää urheilukentällä ja kentälle saatiin maalitkin kunnan toimesta. Ratkaiseva edistysaskel oli kun saatiin kaukalo urheilukentän pukukopin puoleiseen päähän noin 1963. Kaiket illat pelattiin tuntitolkulla, joten luistelu ja mailankäsittely väkisinkin kehittyi. Näihin aikoihin perustettiin myös joukkue LuPon nimissä. Minulla ei ole tietoa, kuka tai ketkä olivat aloitteen tekijät ja organisoijat. Kuka esimerkiksi tilasi pelipaidat? Muistan, että tuntui hienolta, kun Hyyrysen Ossi pyysi joukkueeseen. Olimme Tainan Jaskan kanssa 49-syntyneinä nuorimmat mukaan kutsutut. Vähän myöhemmin kolmantena saman ikäisenä mukaan pääsi Heikki Haapiainen.

Pelaajista muistan seuraavat henkilöt: Kalevi Hyyrynen, Ossi Hyyrynen, Esa Hyyrynen, Pertti Sairanen, Pekka Sairanen, Erkki Aapro, Heikki Aapro, Kari Taina, Jaakko Taina, Juhani Koskela, Pentti Somerharju, Juhani Mäkitalo, Matti Kainlauri, Heikki Haapiainen, Esko Kelavirta, Kari Valkonen, Rauli Kyllönen (maalivahti). Myöhemmin mukaan tulivat nuorempina ainakin Jouko Loisa, Antero Pesu, Ari Metsämuuronen, Matti Törönen, Juha Hentunen ja veljeni Matti Kivelä.

Pelattiin alueellista sarjaa. Se taisi olla nimeltään maakuntasarja. Pelattiin myös ystävyysotteluita. Vastustajista muistan Uuslavolan Pepo, Pontuksen Veikot, Taipalsaaren Veikot, Joutsenon Kullervo ja/tai Joutsenon Kataja, Miehikkälän Vilkas, Imatran Ketterä ja Savitaipaleen Urheilijat. Parhaina LuPon peleinä muistan kaksi ystävyysottelua SaiPan A-junioreita vastaan. Ne olivat Lauritsalassa pelatut tasaväkiset ottelut, siis Lupon Miehet vs. SaiPan vanhimmat juniorit. Fakta oli nimittäin se, että meidän "miesten" joukkue oli keski-iältään nuorempi, kuin vastustaja. Vaikka peli oli tasaväkinen, oli joukkueiden visuaalisessa ilmeessä iso ero. SaiPan pojilla oli yhtenäiset peliasut, esimerkiksi kaikilla oli samanlaiset pelihousut. Meillä oli yhtenäistä vain pelipaita.

Itse pelasin joukkueessavuosina 1963-1969 ja koko sinä aikana meillä ei ollut valmentajaa. Ossi Hyyrynen oli paitsi pelillisesti myös muuten jengin johtaja. Hän toimi ikään kuin pelaajavalmentajana. Varusteet olivat nykyaikaan verrattuna puutteelliset. Pelaamani jakson loppuvaiheissa muut suojat jo oli useimmilla, mutta kunnon jääkiekkohousuja oli vain parilla pelaajallamme. Verkkarihousujen alle laitettiin itse superlonista ja muovikovikkeesta tehdyt lonkkasuojat. Hartiasuojat oli vain joillakin pelaajillamme.

Edellä kerrottu perustuu siis muistikuviin monen kymmenen vuoden takaa. Olisi kiintoisaa, jos jollakin tuon ajan kokeneella olisi kommentoitavaa; lisättävää, korjattavaa; ainakin pelaajalistassa on puutteita. Löytyykö joltakin aineistoa tuolta ajalta, esimerkiksi Sulo Okkolalta, joka toimi ansiokkaasti taustavoimanamme. Juhani Partanen kysyi valokuvia. Itseltäni löytyy vain pari valokuvaa. Muistan, että Luumäen Lehdessä oli lyhyitä otteluraportteja Sulon ja mahdollisesti myös Matti Kumpuniemen tekemänä.

Lopuksi kuriositeettina haluan mainita , että parin tuon ajan pelikaverin poikaa on noussut palloilulajien huipulle. Esa Hyyrysen poika Mikko voitti taannoin Veikkaus-liigan maalikuninkuuden. Jääkiekossa HIFK:n kärkihyökkääjiin kuuluvalla ja Leijonapaidassakin esiintyneellä Matti Kuparisella on täysin Luumäkeläiset juuret: hänen isänsä on vuosia LuPo: jalkapalloa pelannut Risto Kuparinen ja äitinsä lapsuuden naapurini Marja os. Heijari.

Kari Kivelä