Taavetin Puhelinkeskus

Puhelimet tulivat Luumäelle, kun Lappeenrannan Telefooniyhdistys aloitti täällä toiminnan keväällä 1895. Luultavasti ensimmäisinä saivat vetää puhelinlankansa yhdistyksen keskusasemaan kapteeni Ernst Ek ja kauppias Joonas Hyyrynen. Sisäänpääsymaksu oli 75 markkaa ja käyttömaksu 10 markkaa aparaattia kohti vuodessa.

Luumäen Historia -kirjasta:

Luumäen Telefoniyhdistyksen toimilupa päivättiin heinäkuussa 1895. Ensimmäinen puhelinkeskus perustettiin Jurvalaan. Sieltä saatiin vetää linja Taavettiin perustettavaan keskukseen.Myös Lappeenrannan Uusi Telefoniyhdistys antoi luvan yhdistää verkko omiin linjoihinsa. 1920-luvun alussa oli edellisten keskusten lisäksi keskus myös Kirkonkylässä. Keskuksiin oli yhdistetty tilaajia useiden kilometrien etäisyydeltä, mutta silti puhelimia oli käytössä vain pitäjän sydänalueella.

Kansalliskirjaston Digiarkisto, Kouvolan Sanomat 6.3.1924:

Luumäen Puhelinyhdistyksen vuosikokous pidettiin Taavetissa kauppias Mettälän asunnossa t.k. 3 pnä Puheenjohtajana toimi kokouksessa pastori Huupponen ja pöytäkirjurina kauppias Mettälä. Kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat:

Hyväksyttiin johtokunnan esittämä vuosikertomus ja talousarvio, joka päättyi 23,500 markkaan. Samoin hyväksyttiin tilit ja vastuuvelvollisille myönnettiin tilivapaus. Johtokuntaan valittiin varsinaisiksi jäseniksi pankinjohtaja Punkkinen, piiripäällikkö Helavaara ja työnjohtaja Karttunen sekä varajäseniksi liikemies Ylönen ja talollinen A. Kiuru. Johtokunnan kokoonkutsujaksi valittiin pankinjohtaja Punkkinen. Tilintarkastajiksi valittiin kaupanhoitaja Rikkilä ja liikemies E. Nikunen sekä varalle kaupanhoitaja Tuloisela ja liikemies Olenius. Toimitusjohtajaksi valittiin edelleen entinen toimitusjohtaja V. Eloranta. Päätettiin hankkia uudet puhelinpöydät Luumäen ja Taavetin keskusasemille. Lähemmät toimenpiteet jätettiin johtokunnan harkittavaksi. Päätettiin vapauttaa Taavetin keskusaseman hoitaja sitoumuksestaan hoitaa mainittua keskusasemaa v:een 1925 saakka, ja jätettiin johtokunnan huoleksi uuden keskusaseman- hoitajan hankkiminen. Keskusasemain aukioloaika päätettiin pysyttää entisellään.

Johtokunta valtuutettiin hankkimaan yhdistyksen puolesta toimintaluvan muutokseen vahvistus. Yhdistyksellä on ollut tähän asti voimassa olleen toimiluvan mukaan oikeus vetää uusia puhelinlinjoja vain 5 km:n päähän keskusasemilta. Nyttemmin anotun muutoksen kautta anoo yhdistys itselleen oikeutta puhelinverkon vetämiseen kaikkialle Luumäen pitäjän alueella.

Vuosimaksuksi määrättiin kuluneen toimintavuoden aikana toimeenpannun tarkkailun perusteella yhdistyksen jäsenille erisuuruinen vero, joka vaihtelee 250-700 markkaan vuodessa.

Luoteiskolkkaan perustettiin vuonna 1927 uusi puhelinosuuskunta. Linja vedettiin Viuhkolasta Kannuskosken kautta Kaipiaisten keskukseen. Kuusankosken Osuuskaupalla oli jo sitä ennen ollut yhteys Kannuskoskelta mainittuun keskukseen. Telefoniyhdistys oli hankkinut jo aiemmin yhteyttä Taavetista Kaipiaiseen, jolloin olisi saatu Kouvolan kautta kaukoyhteyksiä. Eteläkolkan yhteydet ilmeisesti toteutuivat vuonna 1936, jolloin yhdistys sai oikeuden vetää johdot Jurvalasta Suoanttilan Hietalaan.

Mutta vielä 1941 puhelinyhteys oli ylellisyyttä muille kuin kirkon ympäristön asukkaille Taavetista Jurvalaan sekä joillekin varakkaille henkilöille muualla pitäjässä. Puhelin seinällä oli Luumäellä keskimäärin kahdeksan kertaa harvinaisempi kuin radio pöydällä tai viisi kertaa harvinaisempi kuin sähkölamppu katossa. Suunnilleen joka 20. asukas saattoi soittaa omasta puhelimesta. Kunnan hallinnossa ja liike-elämässä suora yhteys oli toki jo lähes välttämättömyys.

Muutama ote Kansalliskirjaston digiarkiston lehtileikkeleistä vuosilta 1922-1939.

(KOUVOLAN SANOMAT 25.02.1922 NO 23)
Ryhdyttiin toimenpiteisiin uuden puhelinlinjan hankkimiseksi Taavetista Kaipiaisiin.

(ETELÄ-SAIMAA 12.03.1925 ΝΟ 29)
Johtokuntaan valittiin herra V. Olenius ja liikemies O. Ylönen Taavetista sekä maanviljelijä Oiva Lensu Luumäeltä. Taloudenhoitajaksi valittiin edelleen maanviljelijä Anton Kiuru, jolle päätettiin antaa oikeus eristää sellaiset puhelimet, joista ei ole suoritettu aikanaan vuokra- ja jäsenmaksua.

(KOUVOLAN SANOMAT 20.08.1925 NO 91)
Päätettiin ostaa Taavetin puhelinkeskukseen uusi keskuspöytä. Jäseniltä päätettiin sen maksamiseksi kantaa tänä vuonna lisäveroa 100 mk ja lisäksi ottaa yhdistykselle korkeintaan 6,000 mk:n laina.

(ETELÄ-SAIMAA /25.02.1926 ΝΟ 22
Johtokuntaan kuuluvaksi vuodeksi valittiin kauppiaat Tuloisela ja J. Anonen sekä poliisi Elias Piensalmi. Varalle poliisi Pekka Mikkonen ja maanviljelijä Jonas Holtari. Taloudenhoitajaksi valittiin maanviljelijä Taavetti Huomolin ja tilintarkastajiksi kaupanhoitaja Aatu Rikkilä ja liikemies E. Nikunen.
Puhelinkeskusasemat päätettiin pitää avoinna arkipäivinä klo 8 ap. - 9 ip. sekä pyhä- ja juhlapäivinä klo 8-10 ap. ja 1-9 ip. paitsi Maarianpäivänä, pääsiäispäivänä, pitkänäperjantaina ja joulupäivinä kokonaan suljettuna. Tarpeen vaatiessa pitää saada myös yöpuhelu, josta kannetaan maksua 2 mk.

(1928 ETELÄ-SAIMAA 07.02.1928 NO 15)
Johtokuntaan valittiin kauppias A. Leppälä ja maanviljelijät M. Punkkinen, Anton Kiuru, taloudenhoitajaksi T. Huomolin. Tilintarkastajiksi valittiin kaupanhoitajat A. Rikkilä ja K. Päiväinen uudelleen.

(ETELÄ-SAVO / 1929 / 16.02.1929 ΝΟ 20)
Johtokuntaan valittiin maanviljelijä Anton Kiuru, konstaapeli P. Mikkonen, liikemies Otto Hyvönen ja yhdistyksen toimitusjohtaja maanviljelijä Taavetti Huomolin.
Kokouksessa keskusteltiin Imatran sähkölinjojen aiheuttamasta häiriöstä, varsinkin Luumäen linjalla, ja päätettiin valita toimikunta, jonka tehtäväksi annettiin ryhtyä toimiin, että koskivoimatoimisto ottaisi asiakseen häiriön poistamiseen. Toimikuntaan tulivat valituiksi senaattori P. E. Svinhufvud, maanviljelijä R. Vester ja herastuomari Holtari.

(Kouvolan Sanomat 18.02.1939 ΝΟ 20)
Eroa pyytäneiden johtokunnan jäsenten tilalle valittiin Elias Piensalmi, Väinö Kurvi ja Martti Rito, varalle Väinö Veikkanen ja Eino Laapas.

Esitettiin tilit ja myönnettiin tilin-

Vuonna 1944 myi Taavetin Puhelin Oy - joksi telefoniyhdistyksen nimi oli muuttunut - kaiken omaisuutensa valtiolle. Pitäjä liitettiin valtion puhelimen verkostoon. Sittemmin 1960- ja 1970-luvuilla puhelin yleistyi nopeasti ja tuli jokamiehen yhteysvälineeksi. Puhelinkoneet kehittyivät ja puhelinyhteyden sai nopeasti. Laadullinen kehitys oli sekin yhä nopeampaa. Kaikki puhelinkeskukset pitäjässä oli automatisoitu vuoden 1977 päättyessä. 

Ennen automaattikeskuksia sentraalisantroiksi kutsutut, yleensä naispuoliset keskuksenhoitajat välittivät puhelut käsikäyttöisissä puhelinkeskuksissa. Puhelinkeskus sijaitsi usein keskuksenhoitajan oman kodin nurkassa ja keskuksen hoitajalla oli hoidettavana sekä kotityöt, että puhelinkeskus samaan aikaan.

Puhelinkeskus ja sentraalisantrat Taavetissa 1940–1965

Ensimmäinen Taavetin puhelinkeskus sijaitsi Koskelan talossa Kauppakadun läheisyydessä Myyrän/Kulman mutkan läheisyydessä. Taloon osui kuitenkin pommi sodan aikana 1944, minkä jälkeen puhelinkeskus siirtyi vastakkaiselle puolelle Heijarin Selman talon yläkertaan samaan taloon Laarin Villen Kello- ja Kultaseppä-liike. Keskuksessa työskenteli jo noihin aikoihin, ennen sen uuteen virastotaloon siirtymistä vuonna 1965, monta taavettilaista rouvaa ja neiti-ihmistä. Sentraalisantrojen nimiä on tiedossa muutama: Keskuksen vakituisia työntekijöitä olivat mm. keskuksenhoitajat Irma Koskela, ja Laura Lappalainen, Annikki Malinen, Martta Hölsä, Aino Kelavirta, Ester Koskela, Leila Kuningas, Mirjam Huovila ja Lyyli Oranko. Lisäksi oli paljon tilapäisiä nuorempia tuuraajia.

Kommelluksia ja legendaarisia tarinoita puhelinliikenteeseen liittyi paljon

Tunnetusti ja tiettävästi sentraalisantrat yleensä olivat niitä ihmisiä, jotka tiesivät kylän asioista eniten ja osasivat myös auttaa pulassa olleita kyläläisiä. Olivat siinä mielessä legendaarinen ammattiryhmä.

Keskus oli tuolloin kyllä jo yläkylällä. Pikkuveli Risto on syntynyt -64. Meillä kävi joulupukkina joka vuosi Kelavirran Ainon puoliso, Pentti hoiti viran ja myöhemmin jonkun aikaa poikansa aikaa Lassekin. Risto oli muutaman vuoden ikäinen, kun hän keskellä kesää muisti joulupukin. Oli jo oppinut veivaamaan puhelinta ja keskuksen vastattua pyysi yhdistämään joulupukille. Aino oli töissä ja yhdisti Riston puhelun Pentille. Risto ja joulupukki juttelivat pitkät jutut ja pukki lupasi taas jouluna tulla käymään. Hyvin hoidettu! (Hannele Valkonen ent. Ojala)

Keskuksessa oli päivällä rivissä useampi puhelunvälittäjä, öisin vain yksi oli päivystämässä. Käytännössä puhelun välittäjä kuljetti johdon soittajan kohdalta (ilmeisesti jokaisella oli oma lähtöjohto) toivotun numeron kohdalla olevaan vastaanottavaan reikään. Välillä kuulostelivat, vastattiinko, että puhutaanko linjoilla vielä ja irrottivat johdon, jos ei puhuttu. Johto palautui omaan pesäänsä. Kaukopuhelut täytyi yhdistää ensin toisen paikkakunnan keskukseen, joka kai sitten jatkoi puhelun toivottuun numeroon.

Puhelinvälittäjät palvelivat muutenkin. He esimerkiksi tiesivät tai arvioivat vastaanottajan, jos numeroa ei tiedetty ja yhdistivät sitten toivottuun paikkaan Mie soitin "Kesäpukille" joka oli Pätärin Oiva (luulisin). Perinne jatkui niin kauan, kuin välittäjiä oli. He etsivät lapsille joulupukin. Taavetissa oli myös yksinäisiä miehiä, jotka soittelivat keskusneidille öisin, kun yksinäisyys ahdisti. En tiedä soittivatko naiset? Luulisin etteivät. Naiset kävivät päivisin esim. naapurissa purkamassa tuntojaan, ja nukkuivat öisin. Keskuksen väki piti huolta myös eläinlääkäripäivystyksestä. He tiesivät, minne eläinlääkäri oli kutsuttu ja näin tavoittivat lääkärin. Kunnanlääkärikin saattoi antaa ohjeita keskukselle edelleen kerrottavaksi potilaalle.

Huolestuneet omaiset saattoivat lähestyä keskusta avunpyynnöillään. Muistan joskus 60–70-luvun vaihteessa soittaneeni keskukseen, että tietävätkö ne mitään miun äidistä, kun äiti ei ollut vastannut puhelimeen aikoihin? Tiesihän keskuksen väki kertoa sitten minulle, että äiti oli soittanut Viuhkolan taksille, ja todennäköisesti oli mennyt mökille Sarkalahden Hermusiin. Se rauhoitti. Hankalia tapauksiakin oli. Esimerkiksi huonotuulinen apteekkari oli ryöpsäyttänyt keskusneideille, ettei sieltä (Taavetista) pääse kuin helvettiin. Kun sitten tarkastajaesimies oli seuraavan kerran tullut käymään, ja hänelle kerrottiin apteekkarin kommentti, taputteli tarkastaja yläkerran keskuksen kuumaa uuninkuvetta ja totesi, että tästä sitä sitten varmaan sinne helvettiin mennään. (Kirsti Hermunen)

Kirjakaupan takatilassa oli ikkuna suoraan keskukseen päin. Meidän puhelinhan oli meidän omalla privaattipuolella. Monta kertaa kävi niin, että kun Emmi meni soittamaan sinne, katsoivat kauppa-apulaiset tästä takatilassa olevasta ikkunasta ja huusivat Emmille: "Kohta keskus vastaa puikko on ihan lopuillaan!" tai "Nyt kestää kauan, puikko alkoi juuri!" Siellä kudottiin varmasti paljon villavaatteita.

Minut ja veljeni Tapanin äiti jätti joskus nukkumaan, kun hän meni käymään vielä illalla tien toisella puolella Kovasiivillä. Äiti neuvoi minua, että jos Tapani herää ja itkee niin soita Hille-tädille. Minä osasin soittaa, mutta olin niin kohtelias, että kävin ensin kaupan puolelta, siitä takaikkunasta katsomassa onko keskuksessa valot, siis valvotaanko siellä. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos valot eivät olisi olleet päällä! (Helena Salminen keskuksen naapuritalosta)

Tämän jutun kirjoittajalta (Tuija) on nyt tietolähde hukassa, mutta annettakoon jutulle, joka osapuilleen menee näin, legenda-arvo: Kylän pojat olivat soitelleet toisilleen. olikohan ollut kyseessä arkaluintoista jutustelua, kun toinen tuumasi, että 'älä kerro, keskus kuitenkin kuuntelee'. Silloin kuului jostakin langoilta että 'niin kuunteleekin'. 

Joku mainitsi, että keskustyö oli helpoin työpaikka ikinä. Töissä sai nukkua yövuorossa. Vain soittoäänen kuuluessa, piti herätä hommiin.

Talon omistajasta Selma Heijarista tarina kertoo, että hän olisi säilyttänyt rahojansa asuntonsa leivinuunissa. Totta vai tarua, sitä ei ole vielä kukaan vahvistanut.

Lähteet: LUUMÄEN HISTORIA Kalevi Kumpulainen, Timo Miettinen 1992, RAKAS ON MEILLE TÄMÄ PITÄJÄ - Pentti Pien-Inkeroinen, Eero Kangas, Pekka Siiropää, Hilkka Suoanttila-Tuuva 1998, Luumäen Lehti, Kouvolan Sanomat, Tuula de Leeuw (Koskela), Hannele Valkonen, Kirsti Hermunen, Helena Salminen, Birgitta Valkonen, Ville Wallin, Jussi Sirkiä, Annikki Hyytiäinen, Kansalliskirjaston Digiarkisto. DigiCarelica.