Riihelä - Heijari

Riihelät

Vuonna 1901 Taavetissa oli 174 asukasta. Taavetin kylän maat 1900-luvun alussa, pääasiassa vanhan linnoitusalueen ulkopuolella, omisti neljä talollista, joista eniten viljelysmaata oli Tahvo Riihelällä. Viljelymaiden lisäksi Riihelällä oli kaksi hevosta, 6-9 lehmää ja pienempää karjaa. Yleensä tiloilla oli vain yksi hevonen. Kaksi hevosta oli Tahvolan lisäksi ainoastaan toisella kylän kauppiaista. 

Säästöpankki avasi ovensa vuonna 1903 Riihelän talossa (myöhemmin Heijarin taloksi kutsuttu). Pankkia hoiti Tahvo Riihelä työhuoneessaan, minkä nurkassa oli pankin kassakaappi. Pankki oli auki kerran kuukaudessa, Vielä vuonna 1919 pankki oli avoinna kaksi tuntia kuukaudessa. Vuonna 1927 Tahvon nuorimman tyttären Kirsti Riihelän tultua pankkiin kamreeriksi, pankki oli auki kaksi kertaa viikossa. Pankki muutti omaan isompaan toimitaloon Kauppakadun varrelle vuonna 1929. Tämä talo on edelleen siellä, nyt asuinkäytössä.

(Luumäen Säästöpankista ja kamreeri Kirsti Riihelästä on kerrottu lisää toisaalla tällä sivustolla).

Tahvo Riihelä oli suomalainen maanviljelijä, valtiopäivämies ja Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja.

Lähde: Virolahden Tulkit ry sukuyhdistyksen tiedotuslehti no 18 15.6.2012.

Tahvo Rietunpoika Riihelä (s.1865 k.1914) muutti Säkäjärveltä Taavettiin vuonna 1897 vaimonsa Eeva Liisan os. Hytti (s.1864 k.1934) ja kolmen lapsensa Alinan (s.1888 k.1926), Helmin (s.1890)  ja Väinön (s.1892 k.1942) kanssa. Mukana muuttivat myös Tahvon isä Rietu Riihelä ja Tahvon naimaton sisarpuoli Maria Riihelä. Taavetissa perheeseen syntyi vielä kolme lasta Martta s.1898, Anna ja Kirsti. Perhe osti Taavetin rautatieaseman läheltä talon, joka myöhemmin tunnettiin Heijarin talona. vuonna 1914 Riihelät myivät tilan Antti Heijarille. Talo on nykyisin purettu ja sen tilalla on Hannu ja Tuovi Heijarin rakentama talo.

Tahvo Riihelä oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja

Tahvo Riihelä oli arvostettu ja merkittävä mies. Vuonna 1899 hänet valittiin edustamaan Luumäkeä keisari Nikolai II tapaamaan lähteneeseen Suureen lähetystöön. Siihen valittiin yksi edustaja lähes jokaisesta Suomen kunnasta. Tahvo Riihelä edusti lähetystössä myös Virolahtea. Noin 500 miehen lähetystön tarkoituksena oli viedä keisarille 552 931:n suomalaisen allekirjoittama kansalaisadressi, jossa vastustettiin Suomen venäläistämistoimia. Tavoitteena oli saada peruutetuksi ns. Helmikuun manifesti. Matka Pietariin tapahtui 15.-17.3.1899. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan, vaan pyysi ilmoittamaan lähetystölle kehotuksen palata koteihinsa ja toimittamaan adressin "virkatietä" eli kuvernöörien ja kenraalikuvernöörin kautta hänelle esitettäväksi. Adressilla ja lähetystöllä oli kuitenkin suuri merkitys, kun koko kansa oli saatu yhteisen asian taakse puolustamaan isänmaan ja kansan oikeutta.

Tahvo Riihelä oli Luumäen kunnallislautakunnan jäsenenä vuodesta 1899 vuoteen 1903. Tästä ajasta hän oli vuosina 1900-1903 lautakunnan esimiehenä. Virka vastaa nykyistä kunnanhallituksen puheenjohtajaa. Ensimmäisen sortokauden aikana 1899-1905 Suomen autonomista asemaa yritettiin murentaa mm. järjestämällä laittomia asevelvollisuuskutsuntoja. Tahvo Riihelän johtama kunnallislautakunta vaikeutti niitä viivästyttämällä kutsuntoja toimeenpanevan lautakunnan valintaa. Tästä kuvernööri määräsi kunnalle 2 000 markan uhkasakon. Kun lautakuntaa ei vieläkään valittu, kaksinkertaisti kuvernööri uhkasakon ja vaati kunnallislautakunnan esimiehen erottamista. Tahvo Riihelä erosi itse vuonna 1903, vaikka hänen toimikautensa olisi jatkunut vielä vuoden 1904.

Tahvo Riihelä, Taavetin talollinen, edusti Säätyvaltiopäivillä Helsingissä ensi kerran Lappeen tuomiokunnasta valittuna talonpoikaissäädyn edustajana joulukuusta 1904 huhtikuuhun 1905 ja toisen kerran joulukuusta 1905 peräti syyskuuhun seuraavana vuonna 1906. Jälkimmäisillä valtiopäivillä hän sai kunnian olla mukana säätämässä uutta valtiopäiväjärjestystä, mikä teki kyseisistä valtiopäivistä viimeiset. Tämän jälkeen hän oli vielä ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan kansanedustajana 1907-1913.

Tahvo Riihelää oli yksi merkittävimmistä henkilöistä Luumäen 1900-luvun vaihteen elämässä.

Luumäellä Riihelä vaikutti monella taholla. Hän oli mm. kunnallislautakunnan puheenjohtajana, maamiesseuran, säästöpantin ja kansakoulujen johtotuntien jäsenenä. Paikkakuntansa nuorisoseuran etumiehenä ulottui hänen harrastuksensa ympäristönsä taloudellisen ja henkisen elämän eri aloille. Riihelä oli kotipitäjässään mukana varsinkin maatalouden edistyspyrkimyksissä ja osuustoiminnassa.
Tahvo Riihelä kuoli 20.4.1914.

Muistosanoissa häntä luonnehdittiin hienoin sanoin:

Riihelä oli kunnon suomalaisen maanviljelijäluonteen, itsenäisen talonpojan sekä suoran ja oikeuksistaan kiinni pitävän kansalaisen perikuva. Hän vaikutti ympäristöönsä vaatimattomalla ja hiljaisella esiintymisellään jättäen itsestään paikkakunnalleen haihtumattoman muiston.

Hän oli tarmon ja lujuuden mies, mukana taisteluissa isänmaan puolesta vaikeina aikoina. Hän oli myös innokas edistyksen ja valistuksen mies, nauttien laajaa, jakamatonta luottamusta. Sekä yhteiskunnalliselle että oman kuntansa asiainhoidon taholle häneltä riitti aitaa ja oman varsinaisen elämäntehtävänsä, maanviljelyksen alalla oli hän edistyksen uuttera työmies. kyvykkään, innokkaan ja tarmokkaan maata viljelevän väestön tunnettu ja tunnustettu edustaja.

Eeva Liisa Riihelä - yksi Taavetin ensimmäisistä lottasankareista

Kirja ISÄNMAAN TYTTÄRET - Luumäen lottien historia, Hilkka Suoanttila 2002 kertoo mm. seuraavaa:

Lottatyössä mukana ollut Eeva Liisa Riihelä hoiti mm. Taavetissa tärkeää etappilinjaa Savitaipaleella ja Kotkassa olleiden valkoisten välillä. Sitä kautta välitettiin tärkeitä sanomia ja rahaa. Riihelöiden omistamalle talolle oli aikanaan myönnetty kestikievarioikeudet, joten Sianpää 6:ksi nimetyn etapin hoitaminen onnistui hyvin täällä.
Lotta Svärd -yhdistyksen Luumäen paikallisosaston 10-vuotishistoriikissa on maininta muutamasta naisesta sankareina. Eeva Liisa Riihelä oli yksi heistä. Ajan henkeä kuvaa historiikin toteamus oli, että toiset tekivät kotiseudullaan sen mitä "punaisessa hehkussa" voivat, olihan Luumäki jäänyt rintaman punaiselle puolelle.   

Muisteloita Heijarista:

Kestikievariajoista muistelee Sulo: Kestikievarin jälkeen Heijarin talossa oli kinkerit. Sulo oli ikätovereineen pyrkimässä rippikouluun. Kanttori Alf Rautio esitti pojille kysymyksiä. Sulolta kysyi vaikean kysymyksen: "Onk se siun isäs, mikä istuu tuol tuvan puolel?" No, vastaus oli helppo. Kanttori sanoi, ettei vielä tarvinnut osata uskon asioita: "Kuha vuojen päästä osaatte".(Sulo Okkola)

Sulon muistot Toivon ja Selman adoptiopojasta: Toivon ja Selman pojan Aimon kuoltua nuorena sodassa adoptoivat Heijarit Tanskasta sotalapsena tulleen orvon. Tämä poika Väinö Collin oli silloin 10-vuotias. Koulussa opettaja Vuokko Tuominen laittoi Väinön Sulon viereen istumaan. Väinö puhui tanskaa ja suomea sekaisin, eikä hänen puheistaan tahtonut saada selvää. Hän oli hyvin omapäinen poikalapsi.
Kotona Heijarit yrittivät saada Väinöä opettelemaan pianonsoittoa, mutta Väinöllä ei ollut oikein intoa siihen hommaan. Kerran sitten taas poika pyydettiin pianon ääreen. Toivo ihmetteli outoa pianon ääntä. Väinö oli päättänyt soittaa pianoa vasaraa käyttämällä. Siihen loppui Väinön pianonsoitto.
Toivon kuoleman jälkeen Väinö lähti merille koska ei halunnut tulla maanviljelijäksi. Hän kävi kyllä vielä merimiesuransa jälkeen Taavetissa, mutta muutti sitten muualle. 1970-luvulla Taavetin koululaiset tekivät luokkaretken Tukholmaan. Sieltä Okkolan Ilpo toi Sulolle terveiset koululaisten majapaikan johtajalta, joka oli Väinö. (Sulo Okkola).

Vuonna 1960 muutettiin Kauppakadulta Heijarin naapuriin Matkustajakoti Majaan. Sehän tiesi minulle kaveriporukan uusiutumista. Siitä olen vieläkin kiitollinen, vaikka eivät ne vanhat kaveritkaan Kauppakadulla sen huonompia olleet. Muistoissa on suora polku, mikä johti meidän pihasta Heijariin ulkorakennuksen seinustan viertä Heijarin pihaan.. Ei päässyt se polku ruohottumaan eikä talvellakaan menemään umpeen. Oltiin samaa ikäpolvea Helenan ja Marjan kanssa. Juniori Antti kyllä valitettavasti joutui kokemaan joskus tyttösortoa nuorimpana ja pienimpänä porukasta. Sorry Antti. Mutta sinä sait ajaa haravakonetta ja syöttää puimakoneeseen viljaa, tehdä miesten töitä. Me tytöt saimme haravoida ja vaihtaa säkkejä. Hannulla oli hommien organisointi hyvin hallussa. Tämä jo kertoo siitä, että olin niin tohkeissani, kun pääsin aina 'hommiin' Heijarille. Siellä maittoi polttopuun pinoaminenkn ihan eri tavalla, kuin kotona. Ja ne saunan löylyt yhdessä tyttöjen kanssa puimisen jälkeen! Naapurissa Tuovin loihtima ruokakin maistui aina niin hyvälle työn lomassa. Ja kuinka pollea olinkaan, kun tallustelin kotiin työpalkka sylissä – tuoretta leipää tai kulhollinen kanamunia 😊

Muistoissa on myös Hannun meille järjestämät urheilukilpailut Heijarin pihalla. Ja se lehmien kuljetus radan toiselle puolelle, sen varmasti muistavat monet kyläläiset. Siinä kun sai olla apuna, se oli hienoa. Junaradan risteyksen kellojen kilkatus oli jonkunlainen merkki liikkeelle lähtöön pellolta. Lehmät jo siinä veräjällä odottivat kotiin pääsyä. Eikun veräjä auki ja menoksi. Polkupyörillä ajeltiin ja piiskat kädessä paimenneltiin nautalaumaa. Aina se ihmetytti, miten ne kääntyivät kuin ihan itsekseen Heijarin pihaan ja suoraan ikäjärjestyksessä navetan pikkuovesta sisään omille paikoilleen navetassa. (Tuija Nyberg).

Lehmät kuljetettiin Heijarin tilalta radan yli Kauppakatua pitkin siitä Strandmanin kuvaamon kohdalta itään päin lähtevää nykyistä Välitietä ja sen jatkeena olevaa Väkeväntietä pitkin Heijarin pelloille ja tietenkin takaisinkin. Kuljetuksessa me lapset olimme mukana heti kun pystyimme ja aamulla herätys oli varmaa.

Lehmien vienti oli aina aamulla klo 6–7 ja takaisin navettaan tuonti noin klo 16. Karjalauman liikkeellelähtö edellytti aina junien aikataulun tarkistamista asemamiehiltä, jotka ystävällisesti aina puhelinsoitolla tarkistivat tilanteen siltä asemalta, mistä juna oli tulossa – usein miten Luumäen asemalta. Joko Hannu tai minä käytiin asemalla asemamiehen luona tekemässä tämä tarkistus. Juna ja lehmäthän eivät voineet olla samanaikaisesti radalla – ylikäytävän kohdalla siis.

Lehmien kuljetus vapaana laumana läpi silloisen Taavetin keskustan läpi (Käävän leipomolle saakka) oli myös tarkkaa puuhaa. Lehmien tuli kulkea ajoradan oikeaa reunaa jonossa. Lehmät ovat kuitenkin viisaita eläimiä. Vanhin aina veti rauhallisesti laumaa ja nuorimmat ja ehkä levottomimmat olivat hännän huippuina. (Antti Heijari)

Lehmät olivat yleensä hyvin käyttäytyviä. Kerran kotona kuitenkin yllätyttiin, kun nähtiin ikkunasta, että lehmät ovat tulossa kotiin ihan itsekseen. Ukkonen oli ne ilmeisesti säikäyttänyt ja olivat saaneet portin tai veräjän auki. Onneksi ei kuitenkaan sattunut juna tulemaan samaan aikaan Taavetin kohdalle. (Helena Salovirta)

Lähteet: RAKAS ON MEILLE TÄMÄ PITÄJÄ, SOTAMUISTOJA LUUMÄELTÄ, Sulo Okkola, Tuija Nyberg, Antti Heijari, Helena Salovirta (Heijari), Luumäen Karhut sukulirja, Wikipedia, Luumäen Historia. Virolahden Tulkit ry sukuyhdistyksen tiedotuslehti no 18 15.6.2012, ISÄNMAAN TYTTÄRET - Luumäen lottien historia, Geni, Risto Helavaara: Riihelän suku n 1728-2001, moniste 2001.