Lahjala - Ala-Outisen talo

Kuva on Marttilantien keskiväliltä. Keskellä on pitkä Lahjalan talo, minkä tien puoleisessa päädyssä on liiketila.  Lahjalan itäpuolella entinen kunnanlääkäri Bustorffin sittemmin Helavaaran talo, Ylä Osuuskauppa ja mm. Satunmakiat. Länsipuolella pieni ”Diagonissan talo” ja siitä lanteen päin Ville ja Anni Myyrän talo ja Hermusen talo. Detaljikuva ilmakuvasta 1960. Luumäen Fotokerho/Paavo Naumanen.
Kuva on Marttilantien keskiväliltä. Keskellä on pitkä Lahjalan talo, minkä tien puoleisessa päädyssä on liiketila. Lahjalan itäpuolella entinen kunnanlääkäri Bustorffin sittemmin Helavaaran talo, Ylä Osuuskauppa ja mm. Satunmakiat. Länsipuolella pieni ”Diagonissan talo” ja siitä lanteen päin Ville ja Anni Myyrän talo ja Hermusen talo. Detaljikuva ilmakuvasta 1960. Luumäen Fotokerho/Paavo Naumanen.

Lahjalan talon rakentamisajankohta sijoittuu 1870-1880 -luvulle. Vuoden 1892 kartassa sitä ei vielä kuitenkaan selkeästi ole.

Talon ensimmäisiä tiedossa olevia asukkaita ovat: Kruunun nimismies Karl Viktor Nyqvist (s.1838 k.1911), kansakoulunopettaja Johan Petter Jaakonpoika Luukas (s.1849 k.1929) ja vaimonsa Rosa Elisabet (os. Nyqvist) (s.1836 k.1928).

Nyqvist tuli Luumäelle ensin Hirvikallion kylään vuonna 1875, mistä muutti seuraavana vuonna Marttilaan (Taavetiin) Lahjalaan. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1877 muutti Rosa Viipurista Luumäelle veljensä luo. Pekka Luukas tuli Luumäelle Alatorniolta vuonna 1875. Pekka ja Rosa menivät naimisiin vuonna 1881 Pariskunta muutti välillä Heimalaan ja sieltä sitten takaisin Marttilaan Lahjalaan. Henkikirjassa vuodelta 1910 Luukaksen pariskunta asuu Taavetissa Lahjalassa samassa talossa Rosan veljen nimismies Karl Viktor Nyqvistin kanssa, joka oli tällöin naimaton.

Karl Nyqvist toimi Luumäen nimismiehenä vuodesta 1874. Vuonna 1905 Nyqvist teli eronomuksen virastaan, mutta perui sen melko pian.

JP Luukas oli kansakoulunopettaja ja koulunjohtaja. Hän oli avokätinen lahjoittaja ja hyväntekijä. Perimätiedon mukaan Luukas istuskeli usein portailla ja "vaati", että ohikävelevät koululaiset tervehtivät häntä niiaten/kumartaen.

Talon kaikista asukkaista 1920-50-luvuilla ei ole tietoa toistaiseksi.

50- luvulla talossa oli J Nousiasen sekaravarakauppa.

Kuvissa J Nousiaisen kauppa 1954. Kuva: Finna, Lappeenrannan museot. Valokuvaaja Veikko Oksanen, P.Kaipainen.
Kuvissa J Nousiaisen kauppa 1954. Kuva: Finna, Lappeenrannan museot. Valokuvaaja Veikko Oksanen, P.Kaipainen.

Matti Ala-Outisen (s.1897) perhe osti talon vuonna 1962. Perheeseen kuului Matin lisäksi vaimo Hilma (s.1899) ja lapset Aarne Ensio (s.1926), Urho Matti ja Leena Sisko (s. 1941). Ala-Outiset asuivat talossa vuoteen 1986 asti, jolloin Luumäen Seurakunta osti sen.

Ala-Outisten aikana talon liiketiloissa toimi mm. Silmälasi kauppias & Optikko, hetken aikaa Kelloseppä Raikas Hoteila ja Kampaamo Kyllikki Marttinen. 1980-luvulla seurakunta vuokrasi talon tiloja mm. kirpputoritoimintaa harrastavalle Auttavaiset ry:lle 

Lahjalan talo 60-luvulla. Kuva: Kymmenlaakso ja Etelä-Karjala Sanoin ja Kuvin. 1978.
Lahjalan talo 60-luvulla. Kuva: Kymmenlaakso ja Etelä-Karjala Sanoin ja Kuvin. 1978.
LL 63
LL 63

KELLOSEPPÄ RAIKAS HOTEILAN LIIKE 1963-1964

Hoteilan liikeyrityksellä oli lyhyt historia. Jo aloitusta seuraavana vuonna liike koki tulipalon, mikä kuitenkin saatiin pian rajoitetuksi ja talo ei kokenut suurempia vaurioita. Hoteila sen sijaan sai syytteen vakuutuspetoksesta ja murhapoltosta ja mies joutui siitä kärsimään rangaistusta. Heinäkuussa 1964 myytiin pakkohuutokaupalla liikkeen tuotteita Taavetin Poliisiasemalla.

Luumäen Lehti 1964.
Luumäen Lehti 1964.
Luumäen Lehti 1965.
Luumäen Lehti 1965.
Luumäen seurakunta sai purkuluvan talolle vuonna 2017. Lahjalan talo purkuvaiheessa vuonna 2021. Kuva: Soini Hatinen.
Luumäen seurakunta sai purkuluvan talolle vuonna 2017. Lahjalan talo purkuvaiheessa vuonna 2021. Kuva: Soini Hatinen.

Tämän talon asukkiin ja kenties rakennuttajaan ruununnimismies Karl Nyqvistiin liittyvä tarina on paikallaan antamaan vähän historiallista syvyyttä. Nyqvististä löytyy Digiarkistosta kyllä paljon muutakin tarinaa, mm. presidentti Svinhufvudiin liittyvää.

Etelä-Savo 19.1.1935 NO 8. Matti Hämäläinen.

Luumäen poikien kutsuntalakko v. 1902

Suomen kansaan koskivat raskaasti ne sortotoimenpiteet, joiden avulla Venäjän hallitus viime vuosisadan vaihteessa yritti tuhota sen erikoisaseman valtakunnassa ja kansallisuutemme. Yksi pahimpia näistä oli oman suomalaisen sotaväen hävittäminen, kun Suomen kansan eduskunta ei suostunut venäläistyttämään maamme sotalaitosta. Suomen sotalaitos lakkautettiin v. 1901 ja sen jälkeen määrättiin nuorukaisemme palvelemaan venäläisissä joukoissa Venäjällä. Silloin kaikki käsittivät, että nyt oli kysymys kansamme elämästä tai kuolemasta, sillä viisivuotinen sotapalvelus venäläisissä oloissa tiesi kansamme venäläistymistä ja siveellistä rappeutumista. Tämä uusi laiton määräys herätti Suomen kansassa suurta katkeruutta. Nuorisoamme alkoi siirtyä joukoittain pois maasta mm. Amerikkaan. Mutta kaikilla ei ollut tilaisuutta eikä haluakaan maansa jättämiseen ja heillä oli vaikea kysymys, miten suhtautua kevään 1902 aivan laittomiin asevelvollisuuskutsuntoihin. Tällainen pulma oli silloin Luumäenkin poikain ratkaistavana.

Kun Luumäen nuorukaiset tällöin lähtivät kutsuntaan Lappeenrantaan, missä oli heidän kutsuntapaikkansa, lähtivät heidän mukanaan myös pitäjän kunnallislautakunnan esimies Tahvo Riihelä, joka kuului kutsuntalautakuntaan, ja allekirjoittanut, joka lähti yllyttämään poikia kutsuntalakkoon. Tiellä liittyi mukaan muuan kolmaskin Luumäen mies. Tällöin oli meillä hyvä tilaisuus pojille selittää, miten vaikean tilanteen edessä he olivat ja että koko Suomen kansa toivoi nyt, etteivät he alistuisi Suomen lakien vastaiseen, laittomaan asevelvollisuuteen, sillä jos sitä aletaan noudattaa, seuraa siitä kansallemme mitä vakavin onnettomuus. Lapsenne ja lastenlapsennekin tulevat vastaisuudessa kiroamaan sellaisia isiään, jotka eivät vaaran hetkellä seiso lujana maamme lakien ja oikeuksien puolesta. Matkan kestäessä saimme pojat suostumaan siihen, että kaupunkiin tultua he lähtevät allekirjoittaneen perässä johonkin sopivaan paikkaan pitämään yhteistä neuvottelukokousta. Kokoushuoneeksi onnistuimmekin saamaan kauppias Chr. Haikalalta erään asumattoman huvilan Tyysterniemeltä. Aluksi järjestimme täältä viestintuojalähetit kutsuntapaikalle hotelli Patriaan. Niiden tarkoituksena oli välittää meille tietoja asian kulusta kutsuntapaikalla. ja Kun sitten allekirjoittanut vanhana sotilaana palvellut 11 vuotta Mikkelin pataljoonassa selitti pojille, kuinka palveleminen suomalaisessakin sotajoukossa on koko lailla hikistä hommaa, vaikka siellä on suomalaiset päälliköt, kaikki suomalaisina siellä ymmärtävät toinen toistaan, siellä on suomalaiset tavat ja suomalainen ruokajärjestys. Aivan toista on silloin, kun suomalaiset sijoitetaan haisevien ryssien joukkoihin, yksi sirotetaan sinne toinen tänne ympäri laajan Venäjän valtakunnan. Siellä he alkujaankin jo vihattuina, oudoissa oloissa, kieltä ymmärtämät töminä joutuvat monenlaisista rikkomuksista tuon tuostakin kiinni, saavat istua arestissa ja vankiloissa loppumattomiin. Parhaassakaan tapauksessa ei sellaisten matkojen takaa voi tulla edes kotiin lomalle tervehtimään vanhempiaan, omaisiaan tai muita rakkaitaan. On hyvin epätietoista, palaako sieltä mies enää milloinkaan ja jos palaa, niin millaisessa kunnossa.

Kun oli tähän suuntaan vahvasti puhuttu ja selitetty, niin pojista yksi ja toinen alkoi sanoa, että paha niin ja paha näin, mutta menköön vaikka syteen tai saveen, niin en ainakaan minä sittenkään lähde ryssän hapankaalia popsimaan.

Silloin saapui kokouspaikkaamme ensimmäinen viestintuoja, joka kertoi. että herrat kutsuntapaikalla katselivat ikkunoista ulos ja ihmettelivät, miksi ei poikia jo ala tulla. Silloin Luumäen piirin nimismies C.V. Nyqvist meni maaherra Rechenbergin luo maaherrakin näet oli kutsuntatilaisuudessa ja sanoi, että hän kyllä tietää, minne pojat oli kiihoittamalla viety ja pyysi maaherralta vangitsemislupaa. Silloin hän lyhyen ajan kuluessa tuo kiihottajat sinne ja pojatkin tulevat silloin perässä. Tähän ehdotukseen tiesi lähetti maaherran vastanneen: "ei puututa koko asiaan". Pojat vähän pelästyivät, kun kuulivat, että vangitsemisetkin jo ovat kyseessä. Kun heille selitimme, ettei ollut mitään hätää, koska asiat kulkivat toivomaamme suuntaan, niin he rauhoittuivat. Hetkisen kuluttua saapuikin toinen viestintuoja, joka tiesi kertoa, että kutsuntatoimitus oli jo lopetettu. Herrat lähtivät paikalta vihaisina pois, kun toimitus meni mutinaksi sen tähden, etteivät pojat siihen saapuneet. Vain joku harva oli tullut paikalle. Nyt pääsi pojiltamme heipoituksen huokaus. Heidän päänsä nousivat pystyyn, sillä tunsivathan he täyttäneensä velvollisuutensa, olivat tehneet kauaskantavan teon. Kaunis isänmaallinen teko se todella olikin. Iloisina lähdimme kokouspaikalta kaupunkiin päin kävelemään. Kun huomasimme, että nimismies Nyqvist oli tulossa meitä vastaan, hajaantuivat pojat yksi sinne, toinen tänne sivukaduille. Annoimme virkaintoisen nimismiehemme köpittää ajamaan tuulta takaa.

Tämä Luumäen poikain onnistunut ja esimerkiksi kelpaava kutsuntalakko vaikutti rohkaisevasti ja innostavasti myös naapurikuntien poikiin. Seurauksena olikin, että kutsunnat Viipurin läänin läntisessä osassa yleensä kuivuivat kokoon kuin " lasaretin suurus". Kutsuntalakot muodostivat huomattavan osan perustuslakitaistelustamme ja antoivat ensi sysäyksen maamme myöhemmin tapahtuneelle itsenäistymiselle.

Luumäellä tammikuun 14 päivänä 1935

Matti Hämäläinen

Kari Valkonen muisteloi: Mukana myös Valkosen karstaamo

Jep, kyllä Nousiaisen kaupasta on muistikuvia. Yleensä sieltä haettiin jotain pientä ja karkkia, kun kaikki muu saatiin omasta kaupasta Somerharjusta. Meidän perheemme harjoitti Somerharjun kaupan lisäksi myös villakarstaamohommaa Taavetissa.

Karstaamo ja koneet olivat meidän talon punaisessa piharakennuksessa. Siinä oli myös pieni toimisto/vastaanotto. Tätä hommaa varten meillä oli Commer merkkinen lava-auto, jolla hoidettiin kuljetuksia. Tätä jatkui niin kauan kuin vanhemmat veljeni Heimo ja Raimo olivat kotosalla. Armeijan jälkeen - 50 luvun lopussa lähtivät sitten muualle töihin. He olivat myös sotalapsina Ruotsissa n 1.5 v minkä jälkeen eivät enää muistaneet äidinkieltään. Syntymävuodet -olivat 34 ja -35.

Meidän aidan takana oli Hermusen talo joka sittemmin paloi. Kallen kanssa leikittiin Hermusen pihalla autoleikkejä. Poutasen Manu teki autoja ja mukana oli usein Systän Pertti, Manu, Halosen veljekset ainakin. Peräkylän (Peussan Reiska), Hongiston porukan ja Kallen kavereiden kanssa syntyi joskus rähinöitä. Ruotsin Sepe siihen lisää, niin saatiin aseman jengi joskus mukaan.

Rukoushuone on oma tarinansa. Siinä asui mm Ylä-Rakkolan Hilja (diakonissa), joka teki meille naapurin kakaroille usein teetä. Kyytipoikana oli lämpimät ranskanleivät, joiden päällä oli voita ja juustoa. Maun ja tuoksun muistan vieläkin. 

Lähteet: Heli Pöyhönen, Kari Valkonen, Alaoutinen Digiarkisto, Luumäen Lehti, Geni.