1940- ja 1950
Lähde: Lehdon liikenne
1940-luvulla lähes kaikki linja-autot olivat pitkällä nokalla varustettuja etumoottorisia 25-paikkaisia linja-autoja. Alussa oli muutamia ns. seka-autoja ja myöhemmin nk. Bulldog-mallisia eli nokattomia autoja. Autoissa ei ollut minkäänlaisia lämmittimiä, vaan ainoastaan pakoputki kiersi osittain matkustustilassa, joka näin tarjosi talvipakkasilla hiukan lämpöä ja kesäkuumalla hiukan liikaakin. Tekniikkakaan ei vielä tuohon aikaan ollut kummoista. Etuovi avattiin mekaanista vipua vetämällä ja suljettiin työntämällä. 1940-luvun alussa suurimpia ongelmia linjaliikenteessä olivat kuitenkin kova pula renkaista sekä polttoaineesta, tämä johtui toisesta maailmansodasta.
Alkeellista oloistaan huolimatta oli bussimatkailu kovassa suosiossa 1940-luvun puolivälissä. Tuohon aikaan joutuivat ihmiset sodan takia säännöstelemään mm. polttoainetta myös henkilökohtaisissa matkoissaan ja näin yleiset kulkuvälineet kasvattivat suosiotaan. Bussimatkustus koettiin myös positiivisena ja ennen kaikkea sosiaalisena asiana. Keskikuormat olivat esim. vuonna 1947 noin 19,7 matkustajaa autoa kohti, kun koko autossa oli paikkoja vain reilulle 20-hengelle. Matkustajia oli välillä niin paljon, että jouduttiin laittamaan penkkien välille lankku, jotta kaikki pääsisivät istumaan. Sota-ajan jälkeen keskikuormat vähenivät merkittävästi ja markkinoille tuli myös uusia yrittäjiä sekä uusia linjavuoroja.
Maitoautot – linja-autoliikenteen edelläkävijöitä
Eero Kaasalainen (s. 1945) muistelee maitoautorepsikka-aikoja Munteen Apun maitoautossa.
Taavetin raittia kulki aluksi vain yksi linjuri – Sakaran auto, ehkä kerran päivässä. Aikataulut eivät olleet mitenkään tarkat, eikä aina voitu olla varmoja linja-auton tulosta.
Maitoautot tankkeja täynnä olevine lavoineen sensijaan kulkivat varmemmin kyliltä meijeriin ja takaisin. Ihmiset pyrkivätkin siksi maitoauton kyytiin halutessaan matkustaa Taavettiin ja takaisin kotiin. Ja kyyti oli kaikenlisäksi ilmaista! Maitoauton lavalla istuivat sitten porukat maitotonkkien päällä ja koppi oli ahdettu täyteen väkeä myös. Siellä sitä mentiin sitten sylittäin ja tunnelmaa kuulemma oli kun repsikkakin sai syliin naisväkeä.
Repsikan ja kuskin työ oli kovaa. Painavien täysien maitokannujen nostelu maitolavoilta autonlavalle, meijerin ja kauppojen lastauslaitureille vaati voimaa.
Arja Hannele Munne, Apun tytär muistelee:
Pienenä tyttönä saimme siskon kanssa olla isän mukana maitokuljetuksissa. Meistä oli kivaa tavata ihmisiä ja erityisesti muistan ne hauskat hetket, kun tavattiin maitoautojen kuljettajia meijerillä. Maitohan toimitettiin kyliltä suurin piirtein samoihin aikoihin aamusella, niin että meijerin laiturilla oli vilskettä.
Väinö Pienmunne ja Erkki Suni - ensimmäiset taavettilaiset liikennöitsijät
Pienmunne ryhtyi harjoittamaan linja-autoliikennettä Luumäellä vuonna 1938 ja sitä jatkoi sitten muutaman vuoden päästä Erkki Suni.
Pienmunteella oli vuonna 1938 hankittu 24-paikkainen Chevrolet L.W.85D rekisterillä V-7119 ja seuraavana vuonna 1939 hankittu 25-paikkainen Volvo LV85 V-8435.
Tarina kertoo, että Erkki Suni Taavettiin tullessaan oli ensin Pienmunteella rahastajana ja sitten myös kuljettajana. Pienmunne joutui sotaan ja Suni hoiti sillä aikaa linjaliikennettä. Pienmunteen autot eivät joutuneet tiettävästi SA:lle sodan aikana. Sodan jälkeen vuonna 1945 Suni osti Pienmunteen yrityksen, joka liikennöi silloin linjalla Lappeenranta-Taavetti-Miehikkälä-Virojoki. Pienmunne jatkoi Sunille kuljettajana. Kaksi edellä mainittua linja-autoa kuuluivat molemmat mitä luultavammin tähän kauppaan.
50-luku
Lähde: Vuorela
1950-luku oli edelleen sekakuljetusten aikaa. Kuormana saattoi olla mm. päivittäiset viljankuljetukset myllyihin ja paluukuljetuksena mukaan otettavat valmiit jauhot. Linja-autokuski hoiti myös tarvittaessa vaikka maitotilien toimituksen meijeriltä maitotilalliselle.
50-luvulla autoihin tulivat *rahastajatytöt". He säilyivät paikkansa 1970-luvun alkuun saakka. Tällöin rahastustehtävät siirtyivät kuljettajille ja linja-autoyhtiöt keskittyivät enää matkustajien kuljetukseen. Mainittakoon, että 30- ja 40-luvulla on linjoilla ollut myös 'rahastajapoikia'. Lienevät olleet pojat tarpeen, kun linjureissa kuljetettiin matkustajien lisäksi myös paljolti tavaraa. Linja-autot luokiteltiiin silloin 'seka-autoiksi´'.